Il Corriere dello Sport: Manchester Unitedin pelaaja lähtee lainalle osto-optiolla
Kuva: Getty Images
Italialaisen Il Corriere dello Sportin mukaan José Mourinho on saamassa haluamansa miehen puolustuslinjansa oikealle laidalle.
Serie A:n AS Romaa valmentava portugalilainen on toistuvasti valitellut ryhmänsä ohkaisuutta. Mourinho sai vastikään seurajohdolta vihreää valoa roomalaisjoukkueen vahvistamiseksi jo tammikuussa.
Il Corriere dello Sport uutisoi aiemmin, että Valioliigan Arsenalin riveissä oleva Calum Chambers oli innokas saapumaan Roomaan peliajan toivossa.
Mourinho kuitenkaan ei englantilaispakin palveluksista ollut kiinnostunut. Hän halusi italialaislähteen mukaan Diogo Dalotin Manchester Unitedista.
Näin on myös käymässä. Portugalilainen 22-vuotias Mourinhon maanmies on jäänyt vähälle vastuulle Valioliiga-jätin ryhmässä.
Dalotin kerrotaan jo suostuneen siirtoon ja sopimuksen henkilökohtaisiin ehtoihin. Hän on lähdössä mieluusti Roomaan.
Lehden saamien tietojen mukaan kyseessä olisi lainasopimus, jossa on 15 miljoonan euron osto-optio.
Mourinho haluaa tammikuussa oikean laitapuolustajan lisäksi myös vähintään yhden keskikenttäpelaajan. Saksan Bundesliigan Borussia Mönchengladbachin Denis Zakaria on huhujen mukaan portugalilaisvalmentajan ykköstoive.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet