Kim Suomisen poismeno herätti jalkapallopiireissä suuren surun – näin entiset pelikaverit ja kannattajat reagoivat suru-uutiseen: ”Menetimme hänet liian aikaisin”
Kuva: Juha Tamminen
Turun Palloseura kertoi perjantaina suru-uutisen. TPS-legenda Kim Suominen menehtyi torstaina työnsä ääreen 52-vuotiaana. Suomisen poismeno on herättänyt jalkapallopiireissä suuren surun.
Suominen pelasi Suomen A-maajoukkueessa 39 ottelua. Seuratasolla hän edusti muun muassa Jaroa, TPV:tä, FC Interiä, Jazzia sekä ennen kaikkea TPS:ää. Lisäksi Suominen edusti ulkomailla itävaltalaista Admira Wackeria sekä ruotsalaista IFK Norrköpingiä.
– Kimiin kulminoitui tietty suoraselkäisyys ja lojaalius. Iso persoona herätti tunteita monessa suunnassa. Tämä on järkyttävä tilanne, menetimme hänet ihan liian aikaisin. Kim antoi paljon TPS:lle ja suomalaiselle jalkapallolle. Hän oli päässyt kiinni valmentamiseen ja hänellä olisi ollut senkin saralla vielä enemmän annettavaa, Palloliiton pääsihteeri ja Suomisen entinen joukkuekaveri Marco Casagrande kommentoi Palloliiton nettisivuilla.
Twitterissä suru-uutinen on herättänyt voimakkaita tunteita. Suominen oli värikäs persoona, jolle riitti ihailijoita yli seurarajojen.
– Fanitin aikoinaan Kimiä pelaajana. Myöhemmin ihailin tyyppina, joka oli aina junnujen kanssa jotain touhuamassa. Useasti löydettiin joku aihe, josta vaihtaa pari sanaa. Voimia läheisille ja koko TPS-yhteisölle, FC Interissä viime kauteen uransa lopettanut Timo Furuholm kirjoittaa.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
Fanitin aikoinaan Kimiä pelaajana. Myöhemmin ihailin tyyppinä, joka oli aina junnujen kanssa jotain touhuamassa. Useasti löydettiin joku aihe, josta vaihtaa pari sanaa.
Voimia läheisille ja koko TPS-yhteisölle.
Voimia läheisille ja koko TPS-yhteisölle.
Tuntuu todella pahalta. Intohimoinen ja inhimillinen futismies, osasi välittää syvästi valmentamistaan pojista. Viimeiseen asti seuran takki päällä, yhtä miestä isompi aukko jää jälkeen.
Fanitin Suomista, kun herra #turku'lainen oli mukana tuomassa #Veikkausliiga mestaruuden #Tampere'en parhaimmalle seuralle. Jo hänen siirtyessään #TPV:n riveihin olin, että nyt on kaappaus. Viihdyttävä pikkuväkkärä ja potkutekniikkaa löytyi. Vetää hiljaiseksi
#KimSuominen #rip
Karmea uutinen. Onnekseni voin sanoa, että olen tavannut Kimin muutamaan kertaan, kun kävin (ehkä hieman alaikäisenä) katsomassa pelejä hänen silloin omistamassaan Pub Grandamissa. Hän jäi mieleen välittömänä, lempeänä ja värikkäänä juttumiehenä. Osanottoni läheisten suruun.
Suuren mustavalkoisen sydämen omaava hieno mies on poissa. En koskaan unohda niitä hetkiä, kun nuorempana poikana katsottiin kaverien kanssa melkein joka viikko futista Kimin baarin Grändämin alakerrassa ja mies kertoi värikkäitä tarinoita uransa varrelta.
R.I.P. 
Legenda!
Suurisydämisin ihminen, joka välitti kaikista pelaajista.
Suurisydämisin ihminen, joka välitti kaikista pelaajista.
Lämmin osanotto Kimin omaisille ja TPS-yhteisölle.
Kim Suomisen vaalea poninhäntä on yksi ensimmäisistä asioista, joita muistan omakohtaisesti suomalaisesta jalkapallosta.
Lepää rauhassa Kim.
#Veikkausliiga #FCTPS #Inter
Kim Suomisen vaalea poninhäntä on yksi ensimmäisistä asioista, joita muistan omakohtaisesti suomalaisesta jalkapallosta.
Lepää rauhassa Kim.
#Veikkausliiga #FCTPS #Inter
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
