Kim Suomisen poismeno herätti jalkapallopiireissä suuren surun – näin entiset pelikaverit ja kannattajat reagoivat suru-uutiseen: ”Menetimme hänet liian aikaisin”

Turun Palloseura kertoi perjantaina suru-uutisen. TPS-legenda Kim Suominen menehtyi torstaina työnsä ääreen 52-vuotiaana. Suomisen poismeno on herättänyt jalkapallopiireissä suuren surun.
Suominen pelasi Suomen A-maajoukkueessa 39 ottelua. Seuratasolla hän edusti muun muassa Jaroa, TPV:tä, FC Interiä, Jazzia sekä ennen kaikkea TPS:ää. Lisäksi Suominen edusti ulkomailla itävaltalaista Admira Wackeria sekä ruotsalaista IFK Norrköpingiä.
– Kimiin kulminoitui tietty suoraselkäisyys ja lojaalius. Iso persoona herätti tunteita monessa suunnassa. Tämä on järkyttävä tilanne, menetimme hänet ihan liian aikaisin. Kim antoi paljon TPS:lle ja suomalaiselle jalkapallolle. Hän oli päässyt kiinni valmentamiseen ja hänellä olisi ollut senkin saralla vielä enemmän annettavaa, Palloliiton pääsihteeri ja Suomisen entinen joukkuekaveri Marco Casagrande kommentoi Palloliiton nettisivuilla.
Twitterissä suru-uutinen on herättänyt voimakkaita tunteita. Suominen oli värikäs persoona, jolle riitti ihailijoita yli seurarajojen.
– Fanitin aikoinaan Kimiä pelaajana. Myöhemmin ihailin tyyppina, joka oli aina junnujen kanssa jotain touhuamassa. Useasti löydettiin joku aihe, josta vaihtaa pari sanaa. Voimia läheisille ja koko TPS-yhteisölle, FC Interissä viime kauteen uransa lopettanut Timo Furuholm kirjoittaa.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
Voimia läheisille ja koko TPS-yhteisölle.
Suominen valmensi TPS:n B-junioreita. Turussa hänet tunnettiin uskollisena seuran miehenä.
– Tuntuu todella pahalta. Intohimoinen ja inhimillinen futismies, osasi välittää syvästi valmentamistaan pojista. Viimeiseen asti seuran takki päällä, yhtä miestä isompi aukko jää jälkeen, kirjoittaa Jatkoajan päätoimittaja Jani Mesikämmen.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
Ainoan suomenmestaruuden Suominen voitti TPV:n paidassa kaudella 1994. Myös Tampereella miestä muistellaan lämmöllä.
– Fanitin Suomista, kun herra turkulainen oli mukana tuomassa Veikkausliigan mestaruuden Tampereen parhaimmalle seuralle. Jo hänen siirtyessään TPV:n riveihin olin, että nyt on kaappaus. Viihdyttävä pikkuväkkärä ja potkutekniikkaa löytyi. Vetää hiljaiseksi, Tero Taitto kommentoi.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
Moni kuvailee Suomista erinomaisena tarinankertojana ja seuramiehenä. Suominen kertoi usein tarinoita omalta peliuraltaan hänen aikanaan omistamassaan Pub Grandamissa.
– Karmea uutinen, Onnekseni voin sanoa, että olen tavannut Kimin muutamaan kertaan, kun kävin katsomassa pelejä hänen silloin omistamassaan Pub Grandamissa. Hän jäi mieleen välittömänä, lempeänä ja värikkäänä juttumiehenä. Osanottoni läheisten suruun, jääkiekkoselostaja Markku Silvennoinen kirjoittaa.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
Jos et näe alla olevtaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
Suomisen poismeno on vaikuttanut suuresti TPS-yhteisöön. Suominen oli TPS:n kasvatti. Kentällä hänet tunnisti pitkistä hiuksistaan, jotka olivat solmittu poninhännälle.
– R.I.P. Legenda! Suurisydämisin ihminen, joka välitti kaikista pelaajista, TPS:n valmennuspäällikkö ja entinen TPS-hyökkääjä Mikko Hyyrynen kirjoittaa.
Suurisydämisin ihminen, joka välitti kaikista pelaajista.
– Kim Suomisen vaalea poninhäntä on yksi ensimmäisistä asioista, joita muistan omakohtaisesti suomalaisesta jalkapallosta. Lepää rauhassa Kim, jalkapalloselostaja Mikko Aaltonen kirjoittaa.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
Kim Suomisen vaalea poninhäntä on yksi ensimmäisistä asioista, joita muistan omakohtaisesti suomalaisesta jalkapallosta.
Lepää rauhassa Kim.
#Veikkausliiga #FCTPS #Inter
Kim Suominen 20.10.1969 – 18.11.2021.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Miika Koskela siirtymässä Toni Korkeakunnaksen alaisuuteen
- IF Gnistan teki peliliikkeitä siirtomarkkinoilla
- Djurgårdenin urheilujohtaja puhui Matias Siltasen tilanteesta: ”Jos se olisi hyvä vaihtoehto hänelle ja seuralle…”
- HJK putosi europeleistä – Miika Nuutinen: ”Esityksemme ei ollut missään nimessä huono”
- Virallista: Niko Hämäläinen ei jatka KuPSissa
- Richard Jensen jätti Aberdeenin – siirtyy Kreikkaan
- HJK:lle järkyttävä pettymys ja Ilvekselle kunnon selkäsauna
- Interin puolustuslinja saa kovan paluumuuttajan Hollannista
- KuPS saa tutun vieraan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Komento FC Hakassa vaihtuu: väliaikaisvalmentaja ehti olla pestissään kaksi päivää, toimitusjohtaja hyppää apuvalmentajaksi
- Interin puolustuslinja saa kovan paluumuuttajan Hollannista
- Djurgårdenin urheilujohtaja puhui Matias Siltasen tilanteesta: ”Jos se olisi hyvä vaihtoehto hänelle ja seuralle…”
- Virallista: Niko Hämäläinen ei jatka KuPSissa
- Näkökulma: Naisjalkapalloilun väheksyminen on inhimillistä
- Francesco Tottin poika, 19, virallisti uransa lopettamisen
- IF Gnistan teki peliliikkeitä siirtomarkkinoilla
- HJK:lle järkyttävä pettymys ja Ilvekselle kunnon selkäsauna
- KuPS saa tutun vieraan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Richard Jensen jätti Aberdeenin – siirtyy Kreikkaan
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”