HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
HJK aloitti veikkausliigakauden lauantaina vahvasti, kun se kaatoi SJK:n Töölön iltapäivän kamppailussa lukemin 3–0. Ottelua oli seuraamassa Bolt Areenalla 5041 katsojaa.
Kotijoukkueen päävalmentaja Joonas Rantanen kommentoi ottelua mediatilaisuudessa pelin jälkeen.
– Tosi tyytyväinen esitykseen, ja sitä kautta myös tulokseen. Tultiin vahvasti peliin, ja ensimmäistä jaksoa kontrolloitiin. Luotiin paljon maalintekopaikkoja, ja olisi jopa pitänyt pystyä tekemään enemmän kuin vain yksi maali.
– Meidän toisen maalin jälkeen tuli ehkä sellainen suvantovaihe, että SJK sai hieman otetta pelistä, mutta me pystyttiin se aika nopeasti kääntämään. Tosi tyytyväinen siihen, että saatiin otetta takaisin, Rantanen lisää.
Rantanen mainitsi HJK:n mediatilaisuudessa aikaisemmin tällä viikolla Klubin keskittyneeen alkukaudesta etenkin puolustamisen eri vaiheisiin niin ylempänä, kuin myös syvemmällä omalla kenttäpuoliskolla. Päävalmentaja näkee toteutuksessa paljon hyvää, mutta myös parantamisen varaa.
– Puolustaessa pystyttäisiin vielä löytämään enemmän niitä hetkiä kun me prässätään ja karvataan ylhäältä, mutta toisaalta tehtiin sen suhteen myös hyviä valintoja ottelun aikana.
Helsinkiläisten puolustuspelaamisen keskeisenä tavoitteena tällä kaudella on rajoittaa vastustajien maalipaikat minimiin. Viime kaudella ongelmana ei ollut maalinteko, mutta erityisesti ylemmässä loppusarjassa omiin päästettyjen maalien määrä nousi liian suureksi.
Rantasen mukaan HJK onnistui avausottelussa pitämään vierasjoukkueen riittävän vähillä maalipaikoilla.
– SJK:lla oli yksi tai kaksi paikkaa, mutta Matej Marković torjui ne, tai sitten joku muu kävi hoitamassa viime hetkellä tilanteen. Kokonaisuudessaan fiilis on se, että puolustimme tänään riittävän hyvin.
Rantanen mainitsee kotijoukkueen päässeen kiinni tulevalle kaudelle asettamiinsa pelillisiin tavoitteisiin myös hyökkäyspäässä.
– Tehtiin hyvät ja erilaiset maalit. Kuten sanottu tavoitteena on luoda monipuolisesti hyökkäyspäässä uhkaa, ja tänään se täyttyi. Olen kokonaisuuteen tosi tyytyväinen.
Hyökkäyspäässä onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Klubin kasvatit Martin Kirilov ja Toivo Mero onnistuivat molemmat saamaan tehopisteitä nimiinsä. Talvikaudella erinomasesti pelanneelle Kiriloville lauantain ottelu oli liigadebyytti.
– Kokonaisuus oli tosi vahva, ja moni pelaaja onnistui. Olen iloinen siitä, että nuoret pelaajat Kirilov ja Mero tulivat sisään, ja saivat onnistumisia ja tehoja. Se lämmittää mieltä, Rantanen toteaa.
HJK pelaa myös seuraavan sarjaottelunsa kotonaan, kun vieraaksi saapuu tulevan viikon lauantaina AC Oulu.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa