Lukas Hradecky myöntää kauden olleen vaikea
Huuhkajien 36-vuotias maalivahti Lukas Hradecky uskoo, että hänellä on hyviä vuosia jäljellä, vaikka tämä kausi ei ole sujunut suunnitellusti.
Hradecky siirtyi kesällä Bayer Leverkusenista Ranskan liigassa pelaavan Monacon riveihin. Ykkösvahdin viitasta huolimatta tähänastinen kausi on typistynyt 13 otteluun.
– Kausi ei ole ollut sellainen kuin kuvittelin. Molemmat vammani olivat huonoa tuuria, iskujen aiheuttamia eivätkä lihasvammoja. Tämä ei ole tapa, jolla halusin tänne tulla, Hradecky kertoi viikonlopun lehdistötilaisuudessa Get French Football Newsin mukaan.
Hradecky loukkaantui ensimmäisen kerran elokuun lopussa ja toisen kerran tammikuun alussa. Molemmissa tapauksissa osumaa oli ottanut polvi.
– Päiväni [Monacossa] eivät ole lopussa. Toivon, että pysyn nyt terveenä ja autan joukkuetta mahdollisesti ensi kaudella ja sitä seuraavalla. Minulla on olemassa sopimus, ja haluan jäädä tänne ensi kaudeksi. Se on tavoitteeni, Hradecky vakuutti.
Hradeckyn poissaollessa vastuun on kantanut sveitsiläisvahti Philipp Köhn. Vaikka Köhn oli tolppien välissä myös Mestarien liigan pudotuspeleissä, hän olisi voinut käyttää etsikkoaikansa paremminkin hyväkseen.
FootyStatsin mukaan Hradeckyn torjuntaprosentti on ollut tällä kaudella Ranskan pääsarjassa viisi prosenttiyksikköä Köhniä parempi. Runosmäen ylpeys on myös päästänyt 0,39 maalia vähemmän per ottelu.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 5 | Marseille MAR | 34 | 18 | 5 | 11 | 63-45 | 59 |
| 6 | Rennes REN | 34 | 17 | 8 | 9 | 59-50 | 59 |
| 7 | AS Monaco ASM | 34 | 16 | 6 | 12 | 60-54 | 54 |
| 8 | Strasbourg STA | 34 | 15 | 8 | 11 | 58-47 | 53 |
| 9 | Lorient LOR | 34 | 11 | 12 | 11 | 48-51 | 45 |
| 10 | Toulouse TFC | 33 | 12 | 8 | 13 | 47-46 | 44 |
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi Pro Liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin