Suomalainen pitkästä aikaa avauksessa Mestarien liigassa – Moisanderin Malmön europelit päätökseen
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien entinen toppari Niklas Moisander pelasi tiistaina ruotsalaisen Malmön avauskentällisessä, kun joukkue pelasi Pietarin Zenitin kanssa 1-1-tasapelin Mestarien liigan lohkovaiheessa.
Moisander, 36, pääsi viime kuussa Chelseaa vastaan vaihdosta sisään loppuhetkiksi, mutta tiistaina hän urakoi täydet minuutit Malmön puolustuslinjassa ja nappasi itselleen keltaisen kortin noin vartti ennen päätösvihellystä.
Viime kaudella miesten Mestarien liigassa ei pelannut yhtään suomalaista, mutta toissa kaudella kilpailussa nähtiin kaksi Huuhkajaa.
Bayer Leverkusenin maalivahti Lukas Hradecky pelasi tuolloin jokaisen lohkopelin alusta loppuun ja Genkin Jere Uronen (nyk. Stade Brestois) urakoi kolmessa lohko-ottelussa täydet minuutit. Leverkusen jäi lohkossaan kolmanneksi ja jatkoi europelejään Eurooppa-liigassa, mutta Genk jäi lohkossaan vihoviimeiseksi.
Myös Malmön ja Moisanderin europelit tulevat tiistain tuloksen myötä päättymään Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Malmö on lohkossaan viimeisenä, eikä se voi enää nousta Zenitin ohi kolmannelle sijalle, jolla pääsee Eurooppa-liigan pudotuspeleihin. Lohkovoitosta taistelevat keskenään Chelsea ja Juventus.
Malmö oli napata tiistaina avausvoittonsa lohkovaiheessa, mutta sen oli lopulta tyytyminen tasapeliin. Moisander ja kumppanit johtivat peliä pitkään Sören Rieksin osumalla, mutta Zenitin Jaroslav Rakitskii tasoitti pelin rangaistuspotkusta lisäajalla. Malmön maalivahti Johan Dahlin torjui toisen puoliskon alussa Artjom Dzjuban pilkun, mutta Rakitskiin tarkalle kudille hän ei mahtanut mitään. Zenit pelasi ottelun loppuhetket alivoimalla, sillä Dmitri Chistyakov otti toisen keltaisen korttinsa 86. minuutilla.
Europelien päättymisestä huolimatta Malmön päävalmentaja Jon Dahl Tomasson piti näkemästään.
– Pelasimme erinomaisen ottelun todella hyvää joukkuetta vastaan. Olemme käyneet vaikeita aikoja läpi, mutta tämä ryhmä ei luovuta ikinä. Tämä antaa meille energiaa seuraavaan otteluun, sanoi Tomasson UEFA:n sivujen mukaan.
– Stadionilla oli todella hyvä tunnelma. Meillä on mahtava side kannattajien ja pelaajien välillä. Se tekee minut ylpeäksi.
Malmöllä on kaksi ottelua jäljellä Ruotsin pääsarjassa Allsvenskanissa, jota se johtaa pisteen erolla Rasmus Schüllerin Djurgårdeniin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana