Syytelista vain turpoaa – Manchester Cityn puolustajaa epäillään jo kuudesta raiskauksesta
Kuva: Getty Images
Kerroimme lokakuussa, kuinka Manchester Cityn laitapuolustajan Benjamin Mendyn anomus päästä pois tutkintavankeudesta seitsemän viikon vankeuden jälkeen oli evätty. Tuorein, BBC:n tiistaina välittämä tieto kertoo, että Mendyn syntilista vain paisuu.
Kun Mendyä epäiltiin aiemmin neljästä raiskauksesta ja yhdestä seksuaalisesta pahoinpitelystä, on häntä vastaan nostettu nyt kaksi raiskaussyytettä lisää. Kaikkiaan 27-vuotiasta ranskalaista epäillään nyt siis jo kuudesta raiskauksesta.
Mendyllä epäillään olleen neljä eri yli 16-vuotiaista uhria. Raiskausten väitetään tapahtuneen lokakuun 2020 ja elokuun 2021 välisenä aikana. Manchester City hyllytti Mendyn, kun rikossyytteet häntä vastaan nostettiin ja tulivat julki.
[readmore from=Mendy-Benjamin]
Mendy on kutsuttu oikeuden eteen huomenna keskiviikkona. Samoista rikoksista epäillään myös 40-vuotiasta Louis Saha Matturieta (ei kuuluisa ex-jalkapalloilija Louis Saha). Molempien oikeudenkäynnin ajankohta on 24. tammikuuta, 2022.
Benjamin Mendy siirtyi Manchester Cityyn Monacosta vuonna 2017 hulppealla 57,5 miljoonan euron siirtosummalla. Mendy on pelannut Cityssä kaikkiaan 75 virallista ottelua. Ranskan A-maajoukkueessa hänet on nähty kentällä kymmenessä ottelussa. Meriittilistalla on muun muassa maailmanmestaruus ja kolme Valioliigan mestaruutta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi