Ukrainalaislegenda Andrei Shevtshenko saamassa valmennustöitä Serie A:sta
Kuva: Getty Images
Vuosina 2016-2021 Ukrainan A-maajoukkuetta valmentanut Andrei Shevtshenko on saamassa valmennustöitä Serie A:sta. Sky Sport Italia ja SportItalia raportoivat, että Genoa on päättänyt erottaa valmentajansa Davide Ballardinin, kun Genoa jäi perjantaina 2-2-tasapeliin sarjanousija Empolin kanssa.
Siirtoekspertteinä tunnettujen toimittajien Fabrizio Romanon ja Gianluca Di Marzion mukaan Genoa haluaa palkata Ballardinin seuraajaksi juuri 45-vuotiaan ukrainalaislegendan. Hänen uskotaan saavan kaksivuotisen sopimuksen, johon sisältyy optio kolmannesta vuodesta.
Shevtshenko on Serie A:n ystäville erittäin tuttu hahmo, sillä hän pelasi urallaan kaikkein pisimpään AC Milanissa, ensin vuosina 1999-2006 ja sitten vielä kaudella 2008-2009. Shevtshenko pelasi myös Kiovan Dynamon ja Chelsean paidoissa, mutta suurimmat menestyksensä hän saavutti Milanissa. Meriittilistalle jäi punamustissa muun muassa Mestarien liigan voitto, kaksi Serie A:n maalikuninkuutta ja Ballon d’Or vuonna 2004.
111 A-maaottelua pelannut Shevtshenko lopetti pelaajauransa vuonna 2012, mutta palasi kentän laidalle neljä vuotta myöhemmin, ensin vuonna 2016 Ukrainan maajoukkueen apulaisvalmentajaksi ja vain vähän myöhemmin päävalmentajaksi. Hän johdatti Ukrainan viime kesän EM-kisoissa ensi kertaa maajoukkueen historiassa pudotuspeleihin, mutta jätti paikkansa elokuun alussa. Ukraina pelaa Huuhkajien kanssa samassa MM-karsintalohkossa.
Genoa on voittanut Serie A:ssa 12 ottelustaan vain yhden. Se on sarjassa neljänneksi viimeisenä, vain pisteen pudotuspeliviivan yläpuolella.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan