Yli tunnin alivoima oli RoPS:lle liikaa – AC Oulu säilytti paikkansa Veikkausliigassa
Kuva: Juha Tamminen
Oulussa pelataan Veikkausliigaa myös kaudella 2022. AC Oulu käänsi karsintojen avausosan 1-2-tappion edukseen kotikentällä ja säilytti sarjapaikkansa yhteismaalein 3-2. Oulussa pelatun toisen osaottelun kotijoukkue siis voitti maalein 2-0.
AC Oulu oli ottelussa alusta lähtien niskan päällä, mutta oikein kunnolla vaakakuppi heilahti, kun RoPS:n Geoffrey Acheampong ajettiin ulos 28. peliminuutilla.
Ghanalainen oli saanut ensimmäisen varoituksensa kymmenen minuuttia aiemmin, ja kun hän tuli hyökkäyspään päätyrajalla turhalla ja aivan liian holtittomalla taklauksella oululaispelaaja Henrik Ölanderin jaloille, oli punainen kortti selviö. Näin RoPS joutui pelaamaan yli tunnin yhden miehen vajaalla.
Teki kyllä Acheampong tympeän tempun RoPSlle. Meleko vaikea rovaniemeläisten tätä on enää hoitaa. Hyvä meininki lappilaisfaneilla katsomossa silti. #veikkausliiga #ykkönen #acoulu #rops
RoPS on pulassa liigakarsinnoissa - Acheampong katselee punaista korttia puolen tunnin kohdalla #ruutu #veikkausliiga #ykkönen #jalkapallo ruutu.fi/video/3973788
ruutu.fi
RoPS on pulassa liigakarsinnoissa - Acheampong katselee punaista korttia puolen tunnin kohdalla
RoPS on pulassa liigakarsinnoissa - Acheampong katselee punaista korttia puolen tunnin kohdalla
MAALI 
Oulussa avausjakson viimeinen kosketus on maali!
Lucky Opara vie miesylivoimalla pelaavan AC Oulun 1–0-johtoon
AC Oulu on juuri nyt kiinni Veikkausliigapaikassa kaudelle 2022.
#ACOROPS
Oulussa avausjakson viimeinen kosketus on maali!
Lucky Opara vie miesylivoimalla pelaavan AC Oulun 1–0-johtoon
AC Oulu on juuri nyt kiinni Veikkausliigapaikassa kaudelle 2022.
#ACOROPS
MAALI 
AC Oulu tuplaa johdon heti toisen jakson alkuun! Otso Liimatta antaa kulman ja Nikolas Saira toimittaa verkkoon.
2–0. Yhteismaalit 3–2.
#ACOROPS
AC Oulu tuplaa johdon heti toisen jakson alkuun! Otso Liimatta antaa kulman ja Nikolas Saira toimittaa verkkoon.
2–0. Yhteismaalit 3–2.
#ACOROPS
Oulussa pikkupakkasessa 2 738 katsojaa, paikalla myös komea vierasedustus - #Veikkausliiga-paikka kiinnostaa. Harmi, ettei kumpikin seuroista voi pelata ensi kaudella pääsarjaa. #Ykkönen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Takavuosien tehokkain maalintekijä Mestarien liigasta ei enää mahtunut MM-kisoihin
- Iran teki kovan ratkaisun MM-kisojen osalta
- Harry Kane teki lähes 100 vuotta vanhaa jalkapallohistoriaa
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Iran teki kovan ratkaisun MM-kisojen osalta
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Harry Kane teki lähes 100 vuotta vanhaa jalkapallohistoriaa
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä