Brasilialaislegenda Ronaldo osti jo toisen seuran
Kuva: Getty Images
Brasilian maajoukkueen entinen huippuhyökkääjä Ronaldo on ostanut enemmistöosuuden vanhasta seurastaan Cruzeirosta, kertoo Reuters.
Ronaldo, 45, aloitti ammattilaisuransa Cruzeirossa ennen kuin siirtyi valloittamaan Eurooppaa. Hän pelasi PSV Eindhovenissa, Barcelonassa, Internazionalessa, Real Madridissa ja AC Milanissa ennen kuin siirtyi uransa viimeisiksi vuosiksi Brasiliaan ja Corinthiansiin.
Kaksinkertainen maailmanmestari toteutti Cruzeiron ostamisen brasilialaisen investointipankin avulla. Ronaldo sijoittaa 400 miljoonaa realia (noin 62 miljoonaa euroa) Cruzeiroon, joka on viettänyt kaksi viimeisintä kautta Brasilian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
Cruzeiron puheenjohtajan julkaisemalla videolla Ronaldo kertoi, että hän haluaa viedä Cruzeiron takaisin sinne, missä seura ”ansaitsee olla”.
– Olen niin onnellinen, että olen saanut tämän operaation päätökseen.
– Meillä on paljon kovaa työtä tehtävänä. Vielä ei ole mitään juhlittavaa, mutta tuomme mukanamme paljon kovaa työtä ja kunnianhimoa tehdä Cruzeirosta jälleen suuri.
Vuonna 2018 Ronaldo osti 51 prosentin osuuden Real Valladolidista, joka pelaa tällä hetkellä Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjaportaalla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon