Gianluigi Buffon jäi kakkoseksi – Huuhkajien Jesse Joronen torjui joukkueensa sarjakärkeen Italiassa
Kuva: Getty Images
Huuhkajien maalivahti Jesse Joronen oli keskiviikkona tuttuun tapaan Brescian maalilla, kun joukkue voitti Parman vieraskentällä 1-0 Italian Serie B:ssä.
Brescia siirtyi johtoon jo seitsemännellä minuutilla Andrea Cistanan osumalla ja piti asemastaan kiinni loppuvihellykseen saakka.
Joroselle, 28, kirjattiin kauden 14. sarjapelissään kaksi torjuntaa, ja hän sai ottelun loppuhetkillä keltaisen kortin ajanpeluusta. Tilastopalvelu FotMobin arvosanojen mukaan Joronen oli illan toiseksi paras pelaaja joukkuekaverinsa Marko Pajačin jälkeen.
Parman tolppien välissä pelasi yksi kaikkien aikojen suurimmista maalivahtilegendoista, vuoden 2006 maailmanmestari Gianluigi Buffon. Tammikuussa 44 vuotta täyttävä Buffon on voittanut urallaan lähes 30 pokaalia, ja hänet on palkittu vuosien saatossa myös useilla henkilökohtaisilla palkinnoilla.
Kierroksen tulosten myötä Brescia nousi voitollaan Serie B:n piikkipaikalle. Brescia pelasi Italian korkeimmalla sarjatasolla Jorosen debyyttikaudella 2019-20, mutta se jäi Serie A:ssa viimeistä edelliseksi ja putosi. Viime kaudella Brescia pääsi karsimaan paikasta Serie A:han, mutta se hävisi jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
Suomen A-maajoukkueessa Joronen on esiintynyt 14 kertaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan