Katsomosta heitetystä pullosta ankarat sanktiot – pistevähennys ja keskeytetty derby tyhjille katsomoille
Kuva: Getty Images
Ranskan Ligue 1:ssa piti pelata odotettu Etelä-Ranskan derby Lyonin ja Marseillen välillä 21. marraskuuta. Ottelu jäi kuitenkin kesken jo viidennellä minuutilla, kun Lyonin kannattaja heitti kulmalipun lähellä kulmapotkua antamaan valmistautunutta Dimitri Payetia täydellä vesipullolla.
Ranskan liigaorganisaation kurinpitovaliokunta jakoi keskiviikkona tapahtumista rangaistuksiaan. Se määräsi kesken jääneen pelin pelattavaksi tyhjille katsomoille. Lisäksi Lyonilta vähennetään yksi sarjapiste. Lyon on tässä vaiheessa kautta sarjataulukossa kahdestoista, pudottuaan pistemenetyksen myötä yhden sijan. Europaikoille sillä on silti matkaa vain kolme pistettä.
Kyseessä oli jo toinen kerta tällä kaudella, kun Payetia heitettiin vierasottelussa katsomosta pullolla. Ensimmäinen tapaus sattui elokuussa Nizzassa. Myös neljäntenä olevalta Nicelta vähennettiin yksi piste. Ottelun loppuhetkillä keskeytetty Nice-Marseille pelattiin myöhemmin uudestaan puolueettomalla kentällä Troyesissa ilman katsojia.
[readmore from=Ligue-1]
Ligue 1:n otteluissa on ollut tällä kaudella useita vakavia järjestyshäiriöitä. Ranskan sisäministeri Gerald Darmanin onkin vaatinut toimia stadionturvallisuuden lisäämiseksi.
Lähde: Sport1
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Jalkapallon MM-kisat 2026: Joukkueet ja pelaajat
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Nazinhosta Lukas Hradeckyn seurakaveri?
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle