Kokemusasiantuntijalta varoitus Lorenzo Insignelle MLS:ään lähdöstä: ”Pitää myöntää itselleen, että häviää tutkasta”

© Kuva: Getty Images

Italian mediassa on puhuttanut vuoden viimeisellä viikolla varsin kiehtova siirtohuhu. Viime kesän euroopanmestarin ja koko pääsarjauransa kasvattajaseurassaan Napolissa pelanneen Lorenzo Insignen huhutaan siirtyvän ensi kesänä MLS-seura Toronto FC:hen. 30-vuotiaalle laitahyökkääjälle luulisi löytyvän ottajia Euroopastakin, mutta Insignen sanotaan olevan jo hyvin lähellä suostua Toronton rahakkaaseen tarjoukseen.

Jos huhu toteutuisi ja Insigne todella Torontoon siirtyisi, voisi hänen todeta seuraavan toisen italialaistähden Sebastian Giovincon jalanjäljissä. Giovinco siirtyi Juventuksesta Torontoon tammikuussa 2015, hieman ennen 28-vuotissyntymäpäiväänsä. Hän vietti Torontossa neljä kautta, kunnes jatkoi vuonna 2019 matkaansa saudiarabialaiseen Al-Hilaliin.

Giovinco teki Torontossa 83 maalia 142 ottelussa. Hän voitti kerran sarjan maalikuninkuuden, kerran MLS:n mestaruuden, pokkasi palkintoja ja tunnustuksia kausi toisensa jälkeen ja on Toronton seurahistorian paras maalintekijä. Siitä huolimatta nyt 34-vuotias Giovinco on varoittanut entistä maajoukkuetoveriaan Insigneä siirtymästä MLS:ään tässä vaiheessa uraansa.

– Kanada-siirron järkevyys riippuu siitä, mitä haluaa. Henkilökohtaisella tasolla koin oloni mukavaksi ja löysin kaupungin, jossa elämä on helppoa, Giovinco aloitti Corriere dello Sportin haastattelussa.

– Ammattimaisella tasolla pitää kuitenkin myöntää itselleen, että häviää tutkasta. Minä putosin maajoukkueesta ja menetin näkyvyyteni. Jos on valmis luopumaan sellaisista asioista, on se kokemus, jota suosittelen jokaiselle.

Giovinco sanoo, että Torontossa pidetään Insignen saapumista jo melkein varmana. Siihen hän ei kuitenkaan henkilökohtaisesti usko, että Napolin kapteeni jättäisi seuransa jo tammikuussa, kuten Kanadassa toivotaan. Aiemman varoituksensa lisäksi Giovinco kertoi, etteivät kaikki hänelle luvatut asiat Torontossa toteutuneet.

– Kun saavuin Torontoon vuonna 2015, minulle luvattiin yhtä sun toista, joka ei kuitenkaan toteutunut. En kuitenkaan halua mennä yksityiskohtiin.

– En kuitenkaan kadu valintaani. Minulla oli lopulta enemmän maaleja ja maalisyöttöjä kuin otteluita. Pelit sujuivat hyvin, mutta ei se minua paljon auttanut.

Giovincolle MLS-siirron voi sanoa maksaneen hänen maajoukkueuransa, sillä Torontoon siirtymisensä jälkeen hän on pelannut vain kahdessa EM-karsintaottelussa syksyllä 2015. Sekä Antonio Conte että häntä A-maajoukkueen peräsimessä seurannut Gian Piero Ventura kommentoivat julkisesti, että liigastatus oli syynä sille, ettei Giovincoa valittu maajoukkueeseen. Giovincon ainoiksi arvokisoiksi näyttävät jäävän vuoden 2012 EM-kisat.

Myös Lorenzo Insignen entinen agentti Antonio Ottaiano on arvostellut mahdollista ratkaisua Torontoon siirtymisestä.

– Se olisi pikemminkin elämäntyyliin kuin uraan liittyvä valinta, Ottaiano sanoi Radio Marten haastattelussa.

– Sellainen ratkaisu merkitsee hyvin erilaisen urheilun pelaamista. MLS:ssä pelataan näytösjalkapalloa, ei kunnollista kilpailua. Meidän täytyisi nähdä, mitkä ovat Insignen prioriteetteja ja kuka häntä neuvoo.

– Vaikka Giovinco tekikin samanlaisen siirron, on meidän italialaisten vaikea ymmärtää sellaisia ratkaisuja. Vain siinä tilanteessa olevat voivat ymmärtää, kuinka paljon palkka vaikuttaa heidän ratkaisuihinsa.

Vaikka siirto Torontoon tekisi Insignestä ilmeisesti Giovincon tavoin MLS:n palkkakuninkaan ja koko maailman parhaiten palkatun italialaispelaajan, uskoo Giovincon entinen agentti Andrea D’Amico, että huhujen ja tarjouksen tarkoitus on saada Napolilta Insignelle parempi jatkosopimustarjous.

– Minusta näyttää, että huhujen tarkoitus on saada Napolilta parempi sopimus, D’Amico totesi Radio Punto Nuovolle.

– Melkein 15 miljoonaa euroa kaudesta kuulostaa mahdottomalta, ja minä pidän sitä pelkkänä huhuna. MLS voi silti olla Insignelle vakava vaihtoehto, sillä sarjasta on tulossa koko ajan merkittävämpi.

– Meidän täytyy tottua rajattomiin siirtomarkkinoihin, sillä pelaajille on merkitystä myös sopimuksella, pelipaikalla ja elämäntapavalinnoilla. MM-kisoja pelataan USA:ssa ja Kanadassa vuonna 2026, joten infrastruktuuria heillä on.

Tiistaisissa jutuissa kerrottiin, että Toronto tarjoaisi Insignelle 11,5 miljoonan euron kiinteää vuosipalkkaa sekä mahdollista 4,5 miljoonaa euroa lisää bonuspykälien täyttyessä. Tänään italialaismediassa kuitenkin tarkennettiin, että 11,5 miljoonan euron summa olisi bruttopalkka, josta muodostuisi nettona noin 5,7 miljoonaa euroa vuodessa Kanadan korkeanpuoleisten verojen jälkeen.

Sekin olisi silti selvästi enemmän kuin Insigne saisi Napolissa. Nykyinen nettopalkka on tiettävästi 4,5 miljoonaa euroa, mutta tähänastisissa jatkosopimustarjouksissa hänelle on luvattu vain 3,5 miljoonaa euroa kaudesta nettona.

Kaikkein merkittävintä olisi kuitenkin Toronto-sopimuksen huhuttu pituus viisi ja puoli vuotta. Kovin moni huipputason eurooppalaisseura tuskin tarjoaisi kesäkuussa 31 vuotta täyttävälle Insignelle noin pitkää kontrahtia.

Lähteet: Goal ja Football-Italia


Katso MM-kiekon kaikki pelit ilmaiseksi!

  • Leijonien ottelut tarjolla kansainvälisen jääkiekkoliiton ilmaisella livestriimillä.
  • Viralliset maksuttomat livelähetykset myös kaikista muista otteluista finaali mukaan lukien.
  • Vaikka reissun päältä kännykällä tai tabletilla, ilman maksukanavan tilaamista.