Manchester Cityn huippuhankinnan peliesitykset jättäneet parantamisen varaa – kertoi syyt heikkoon syyskauteen
Kuva: Getty Images
Jack Grealish siirtyi kesällä Aston Villasta Manchester Cityyn.
Manchester City maksoi hänestä noin sadan miljoonan euron siirtosumman.
26-vuotiaan Grealishin tehot ovat olleet kortilla syyskauden aikana. Grealish on pelannut kaikki kilpailut mukaan lukien 20 ottelussa, joissa on syntynyt kolme maalia ja kolme maalisyöttöä.
Grealish tiedostaa, että hänen on parannettava peliesityksiään. Sopeutuminen ottaa oman aikansa.
– Tähän mennessä olen pelannut hyvin, mutta minulla on vielä paljon enemmän annettavaa. Täällä pelaaminen on ollut vaikeampaa kuin odotin. Olen vielä opettelemassa ja sopeutumassa uuteen ympäristöön. Olen kuullut, että joillain pelaajilla on kestänyt vuosi sopeutua Manchester Cityyn. Kenties se ottaa minultakin vuoden. Ensi vuonna haluan tehdä enemmän maaleja, Grealish vakuutti Sky Sportsille.
– On hullua, miten korkea vaatimustaso täällä on niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Se on uskomatonta ja siksi Manchester City on menestynyt niin hyvin viime vuosina.
Grealish kertoi ymmärtävänsä, miksi hän on saanut kritiikkiä syyskauden peliesityksistään.
– Sadan miljoonan euron hintalapun vuoksi ihmiset miettivät, olenko sen arvoinen, kun pelaan muutaman huonomman ottelun. Ihmiset kysyvät, miksen tee maaleja tai miksen anna maalisyöttöjä. Ymmärrän sen, mutta minun on arvostettava sitä, miten paljon seura maksoi minusta ja odotan olevani sen rahan arvoinen maaleilla ja pokaaleilla.
Lähde: MARCA
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Pikkuhuuhkajien maalivahtivalmennukseen vahvistus KuPSista
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan