Marcus Forssista kiinnostunut seura nappaamassa toisen vaihtoehdon – pilaako korona loppukauden lainasopimuksen?
Kuva: Getty Images
Englannin Mestaruussarjassa pelaava Nottingham Forest oli alunperin kiinnostunut Brentfordin suomalaishyökkääjä Marcus Forssista. Nyt Nottingham on kuitenkin kääntymässä toiseen vaihtoehtoon.
Nottingham on tekemässä lainasopimuksen Aston Villassa vähäiselle vastuulle jääneen Keinan Davisin kanssa. Telegraph-lehden toimittaja John Percy kertoo Twitterissä, että Davis olisi saapumassa tänään, perjantaina, Nottinghamin lääkärintarkastukseen. Davis, 23, on pelannut tällä kaudella vain yhdessaä valioliigaottelussa.
Alunperin myös Forssin nimi vilahti Nottinghamin hyökkääjävaihtoehdoissa. Forss on pelannut tällä kaudella kuudessa valioliigaottelussa yhteensä 192 minuuttia. Lisäksi vastuuta on tullut liigacupin puolella neljässä pelissä 261 minuutin verran.
Nykyinen koronatilanne pitää valioliigaseurat varpaillaan. Forss on Brentfordissa arvostettu pelaaja, vaikka vastuu on jäänyt vähäiseksi tällä kaudella. Voisi kuvitella, että Brentford haluaa pitää Forssin kokoonpanossaan mahdollisten tartuntojen varalta.
Lisäksi FA Cup käynnistyy 8. tammikuuta, joten pelejä riittää. Brentfordilta on myös jäänyt koronatartuntojen takia pelaamatta kaksi liigaottelua.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa