Näin MM-kisoissakin pelannut Taye Taiwo perusteli siirtoaan Suomen Kakkoseen
![Greece v Nigeria: Group B – 2010 FIFA World Cup](https://www.suomifutis.com/app/uploads/2021/12/getty_TaiwoTaye20100617-632x422.jpg)
Kakkosessa pelaava Salon Palloilijat pudotti perjantaina todellisen siirtopommin, kun se tiedotti kokeneen laitapuolustajan Taye Taiwon vahvistavan joukkuetta kaudella 2022. 36-vuotias Taiwo on pelannut Suomessa aiemmin HJK:ssa ja RoPS:ssa, mutta kansainvälisesti hänet muistetaan paremmin muun muassa AC Milanista ja Marseillesta.
Taiwo on nähty myös MM-tasolla, sillä hän pelasi vuoden 2010 MM-turnauksessa otteluissa Argentiinaa ja Kreikkaa vastaan. Kaikkiaan Taiwo on pelannut 54 A-maaottelua Nigerian väreissä.
SalPa rakentaa Kakkoseen kovaa joukkuetta ja tavoittelee tosissaan nousua Ykköseen. Seuraan palasivat TPS:stä SalPan omat kasvatit Elmo Heinonen ja Oskari Jakonen. Puolustukseen on värvätty ruotsalaisessa Åtvidabergissa viime vuodet pelannut nuori KaaPo:n kasvatti Jonatan Guseff sekä Kakkosen B-lohkon viime kauden parhaaksi puolustajaksi valittu, FC Jazzista saapuva Joonas Meura. Kaikkein eniten uskottavuutta nousuprojektille tuo kuitenkin Taye Taiwo.
Taiwo kertoi syitä Suomen paluulleen SalPan julkaisemassa videopuheluhaastattelussa, johon hän osallistui Milanosta käsin.
– Päätin palata Suomeen, koska pidän suomalaisista ihmisistä. Heidän kanssaan ei ole vaikeaa tulla juttuun, Taiwo aloitti.
– Teille halusin siirtyä, kun kuulin projektistanne. Pidän projekteista ja uskon, että voimme saavuttaa sarjanousun. Missä tahansa pelaankin, haluan olla esillä. Jos pelaamme hyvin ja onnistumme, kaikki ovat iloisia ja silloin minunkin nimeni nousee esiin.
Taiwo tiedostaa selkeästi oman roolinsa joukkueen esikuvana ja johtohahmona.
– Saan ensi kaudella hartioilleni paljon kannettavaa. Minun täytyy tukea nuoria pelaajia, vanhoja pelaajia, valmentajia ja seuran johtohahmoja. Meidän täytyy työskennellä rinta rinnan perheenä. Kolmen pisteen saaminen vaatii kovaa työtä.
– Tulen Saloon vahvana ja onnellisena. Toivon, että voimme panna hymyn kaikkien huulille. Suomi on toinen kotini, hyväntuulinen laitapuolustaja lisäsi.
Taye Taiwo on pitänyt viime aikoina kuntoaan yllään harjoittelemalla milanolaisen joukkueen mukana. Saloon hän saapuu Italiasta maaliskuussa. Taiwon koko haastattelun voi katsoa tämän linkin takaa löytyvältä YouTube-videolta.
#miestenkakkonen #joutsenlauma #tayetaiwo
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Huuhkajien Robert Taylorille uusi sopimus
- Kuusinkertainen Ranskan mestari hakeutuu konkurssiin
- Ilves nappasi suuren päänahan europeleissä – KuPS hävisi kotonaan
- Juventus myymässä laitahyökkääjänsä AS Romaan miltei 30 miljoonalla eurolla
- Argentiinan päävalmentaja Javier Mascherano ymmällään: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista sirkusta”
- Olympialaisissa vakoiluskandaali – valmentajia passitettiin kotiin
- Yle: Tapio Suominen on kuollut
- Olympiafutis alkaa! Tässä suurimmat suosikit, tähdet ja tv-tiedot
- Ilves kutsui keskikenttäpelaajan takaisin toisesta veikkausliigaseurasta
- Hollannin EM-hyökkääjä saattaa vaihtaa maisemaa kesällä
- Ilves nappasi suuren päänahan europeleissä – KuPS hävisi kotonaan
- Juventus myymässä laitahyökkääjänsä AS Romaan miltei 30 miljoonalla eurolla
- Olympiafutis alkaa! Tässä suurimmat suosikit, tähdet ja tv-tiedot
- Kuusinkertainen Ranskan mestari hakeutuu konkurssiin
- Argentiinan päävalmentaja Javier Mascherano ymmällään: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista sirkusta”
- Olympialaisissa vakoiluskandaali – valmentajia passitettiin kotiin
- Yle: Tapio Suominen on kuollut