RoPS:n legendaarinen bingotalo on nyt myynnissä – ”Pala suomalaista ja lappilaista urheiluhistoriaa”
Torstai-iltapäivänä putosi suomalaisen jalkapalloväen tietoisuuteen sellainen uutispommi, joka veti varmasti monet mielet mataliksi ihan seurasympatioista riippumatta. Perinteikäs pääsarjaseura ja Napapiirin ylpeys RoPS tiedotti tuolloin luopuvansa paikastaan Ykkösessä taloudellisten vaikeuksien vuoksi.
RoPS oli karsinut kauden päätteeksi noususta Veikkausliigaan, joten Ykkösestä vetäytyminen oli massiivinen juttu koko sarjan dynamiikkaa. Pelit jatkunevat Kakkosessa reservijoukkue RFAn sarjapaikalla, jos hallintoelimet sen hyväksyvät.
Luopumistiedotteessa RoPS kertoi pyrkivänsä tervehdyttämään talouttaan kustannuksia karsimalla. Yksi merkittävä päätös koski myös legendaarista ”Bingotaloa”, johon oli majoittunut vuosien saatossa useita kymmeniä RoPS:n pelaajia. Monella kaudella Bingotalossa asui jopa selvä enemmistö RoPS:n edustusjoukkueen pelaajista. Viime vuosina RoPS oli vuokrannut kerrostalon asuntoja talvikaudella Airbnb:n kautta.
Nyt RoPS kuitenkin päätti laittaa Bingotalon avoimeen myyntiin ”velkataakan keventämiseksi”. Velkaa on ilmeisen paljon, sillä Bingotalon hintapyyntö on 2,85 miljoonaa euroa.
Nyt vuonna 1963 rakennetun Bingotalon myynti-ilmoitus on julkaistu Etuovi-sivustolla. Neliömetrejä kiinteistössä on kaikkiaan 841,4. Bingotalossa on asuntoja yhteensä 15 ja lisäksi liikehuoneistoja kaksi.
Myynti-ilmoituksessa mennään luonnollisesti ”RoPS edellä”. Sen verran perinteikkäästä ja tunnetusta rakennuksesta on kyse.
– Rovaniemen Palloseuran niin sanottu Bingotalo on pala suomalaista sekä lappilaista urheiluhistoriaa, ilmoitusteksti alkaa.
– Talo lepää omalla tontilla aivan kaupunkimme keskustassa kävelykadun varressa. Talon 15 huoneistossa on majoitettu paljon pelaajia ja se on ollut sinisen sydämen koti. Talon katutason liiketiloissa on pyöritetty seuran vankkana kivijalkana toiminutta bingoa ja onpa jokunen muki oluttakin myyty katutason kapakasta janoisiin suihin.
[readmore from=RoPS]
– Nyt tästä merkittävän historian omaavasta talosta on aika luopua. Tämä talo on sijaintinsa ja kuntonsa puolesta merkittävä kiinteistökehityskohde. Katutason tilat ovat kaikki vuokrattuja ja asuinhuoneistot toimivat tulevan talven matkailun majoituskäytössä. Sinisen Sydämen koti etsii uutta omistajaa.
Bingotalon esittelyjä välittää Kiinteistömaailma Rovaniemen toimitusjohtaja Mika Lehtiniemi, joka on myös RoPS:n johtokunnan jäsen.
Sympaattisen jutun Bingotalossa asumisesta voi lukea vaikkapa RoPS:n kotisivuilta. Tämä juttu on vuodelta 2014.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”