Simo Valakari muisteli aikaansa brittikentillä – Valioliiga-legendan kohtaaminen jäi mieleen: ”En ollut uskoa sitä”
Kuva: Getty Images
Kuopion Palloseuran miesten päävalmentaja Simo Valakari pääsi pelaajaurallaan kokemaan Skotlannin, Englannin ja Yhdysvaltojen pääsarjat.
Valakari, 48, kertoi Athleticin haastattelussa ajastaan brittikentillä. Skotlantilaiseen Motherwelliin hän siirtyi vuonna 1996 FinnPasta testijakson jälkeen.
– Suomessa kaikki oli ainakin silloin kiinni taidosta. Pelaajat tekivät kikkoja ja temppuja harjoituksissa, ja minä luulin, että ne tekivät pelaajasta hyvän.
– Kun saavuin Motherwelliin testille, katsoin ympärilläni olevia puolustajia ja keskikenttäpelaajia ja ajattelin, että ”Vau, taso ei ole kovin korkealla”.
– Mutta sitten pelit alkoivat, enkä ollut uskoa sitä. Palloa liikuteltiin yhdellä tai kahdella kosketuksella, syötöt olivat nopeita ja taklaukset kovia. Minulla meni jonkin aikaa totutella vauhtiin.
Valakari esiintyi neljän kauden aikana yli sadassa sarjaottelussa Motherwellin kanssa ennen kuin siirtyi Englannin puolelle Derbyn riveihin. Derbyssa hän pääsi pelaamaan Valioliigassa, jota pidetään nykyään laajalti maailman tasokkaimpana sarjana.
Athleticin haastattelussa Valakari kertoi, että hänelle jäi mieleen erityisesti elokuussa 2000 pelattu vierasottelua Newcastlea vastaan, jonka Derby hävisi 2-3. Newcastlea edusti tuolloin muun muassa hyökkääjälegenda Alan Shearer, joka on Valioliigan (1992-) kaikkien aikojen paras maalintekijä 260 osumallaan.
– Muistan, kun pelasimme Newcastlea vastaan heidän isolla stadionillaan, 50 000 kannattajaa. Melun saattoi kuulla pukuhuoneiden sisältä.
– Muistan, kun kävelin pelaajatunneliin ja seisoin Alan Shearerin vieressä. En ollut uskoa sitä. Hänen hauiksensa oli reiteni kokoinen.
– Se on erityinen ääni, kun astuu kentälle. Se oli hetki, jolloin ajattelin, että ”Vau, minä pelaan Valioliigassa.”
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?