Virallista! Nuorisomaajoukkueet läpikäyneelle suomalaispelaajalle huippusiirto ulkomaille
Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudella IFK Mariehamnia edustanut keskikenttäpelaaja Niilo Mäenpää siirtyy Puolan pääsarjassa pelaavaan Warta Poznaniin. Seura tiedotti Mäenpään siirrosta keskiviikkona.
Mäenpää teki Poznanin kanssa vuoteen 2024 ulottuvan sopimuksen. Mäenpään sopimus IFK:n kanssa päättyi, joten hän siirtyy Puolaan ilmaisella siirrolla.
Mäenpää, 23, urakoi viime kaudella heikossa IFK Mariehamnissa 26 ottelua Veikkausliigaa. Mäenpää on käynyt läpi nuorismaajoukkueet, mutta A-maajoukkuekutsua ei ole vielä tullut.
Warta Poznan on tällä hetkellä Ekstraklasan sarjataulukossa 16:ntena eli ensimmäisellä putoajan paikalla. Joukkueessa on suomalaisedustusta jo entuudestaan, sillä Huuhkajien toppari Robert Ivanov kuuluu Poznanin avainpelaajiin.
Mäenpää on urallaan edustanut Veikkausliigassa myös Interiä. Mäenpää on ethinyt nuoresta iästään huolimatta pelata Veikkausliigaa jo 78 ottelun verran. Lisäksi pelejä on kertynyt Ykkösen puolella 66.
Mäenpää on Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kasvatti. Hänen kaksoisveljensä Aapo pelasi viime kaudella myös IFK Mariehamnissa, mutta siirtyy ensi kaudeksi Ilvekseen.
Poznan esitteli uuden hankintansa hauskalla videolla, jossa seuran toinen suomalaispelaaja Ivanov opetti Mäenpäälle puolan kielen alkeita.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa