CdS: Arsenal nyt tehnyt jättitarjouksen Dušan Vlahovićista – tarjoavat suurta summaa ja yhtä pelaajaa

Arsenal on jo pitkään piirittänyt Fiorentinan maalitykkiä Dušan Vlahovićia. Italialaisseuran 21-vuotias serbikärki on toki haluttu mies liki kaikissa Euroopan suurseuroissa.
Firenzessä luonnollisesti on haaveiltu, että Vlahović raapustaisi nimensä jatkosopimukseen, mutta näin ei ole käymässä.
Toiseksi paras vaihtoehto on luonnollisesti rahastaa tähdestä niin paljon kuin mahdollista. Tammikuu lienee viimeinen ikkuna tehdä serbialaisella oikeasti kova tili.
Kesällä Vlahović astuu sopimuksensa viimeiselle vuodella ja tuolloin siirtosummat tuppaavat putoamaan jo varsin merkittävästi.
Arsenal on nyt Corriere della Seran mukaan jättänyt virallisen tarjouksen Fiorentinan seurajohdolle.
Pohjoislontoolaiset ovat tämän tiedon mukaan valmiita maksamaan Vlahovićista 60 miljoonaa euroa. Lisäksi Fiorentina saisi Lucas Torreiran. Uruguayn maajoukkuemies on ollut jo valmiiksi lainalla La Violassa ja tässä kaupassa siirrosta tulisi pysyvä.
Torreiran arvo on noin 15-20 miljoonan euron luokkaa jo itsessään. Kokonaispakettina Arsenalin tarjous on siis varmasti jo houkuttava.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan