Christian Eriksen haluaa pelata Qatarin MM-kisoissa: ”Fyysisesti olen taas huippukunnossa”

© Kuva: Getty Images

Tanskalaistähti Christian Eriksen sanoo, että hänen tavoitteensa on pelata loppuvuodesta Qatarin MM-kisoissa.

Eriksen, 28, sai viime kesänä sydänpysähdyksen EM-kisaottelussa Suomea vastaan, ja hän on parhaillaan ilman seuraa. Hänellä oli sattuneen aikaan sopimus Internazionalen kanssa, mutta diili jouduttiin purkamaan, koska Italiassa ei saa pelata rytmihäiriötahdistimen kanssa.

Tanskalaisen DR:n haastattelussa Eriksen kiitti ihmisiä, jotka ovat olleet häneen yhteydessä, ja sanoi, että hän on valmis palaamaan tositoimiin.

– En odottanut ihmisten lähettävän minulle kukkia, koska olin kuolleena viisi minuuttia, sanoi Eriksen Timesin mukaan.

– Se (Qatarin MM-kisoissa pelaaminen) on unelmani. Se on asia erikseen, valitaanko minua sinne. Mutta unelmani on tulla takaisin.

– Olen varma, että pystyn siihen, koska minusta ei tunnu yhtään erilaiselta. Fyysisesti olen taas huippukunnossa. Se on minun tavoitteeni, ja siihen on vielä jonkin verran aikaa. Joten siihen asti aion vain jatkaa jalkapallon pelaamista ja todistaa, että olen palannut samalle tasolle.

Lehtitietojen mukaan Erikseniä kohtaan on ollut kiinnostusta etenkin Tanskasta, Hollannista ja Englannista. Hän on Tanskasta maailmalle lähdettyään edustanut Interin lisäksi hollantilaista Ajaxia ja englantilaista Tottenhamia.

Eriksenin agentti Martin Schoots vihjasi BBC:n haastattelussa, että hänen asiakkaansa palaisi mielellään Britteinsaarille.

– Englannissa pelaaminen tuntuisi Chrisistä ja hänen perheestään aivan kuin hän palaisi kotiin.

– Britannian yleisö on kohdellut Christiania poikkeuksellisen hyvin, ei ainoastaan hänen huippujalkapallotaitojensa vuoksi, vaan myös hänen inhimillisten arvojensa, vaatimattomuutensa ja epäitsekkyytensä vuoksi.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.