Christian Eriksenin paluu lähestyy? Saanut sopimustarjouksen Valioliigan ”tanskalaisseuralta”
29-vuotiaan tanskalaistaiturin Christian Eriksenin toistaiseksi viimeisin jalkapallo-ottelu on 12. kesäkuuta pelattu Huuhkajien EM-kisahistorian ensimmäinen peli Tanska-Suomi. Suomi voitti pelin 1-0 Joel Pohjanpalon maalilla, mutta ottelu muistetaan varsin hyvin Eriksenin saamasta vakavasta sairauskohtauksesta.
Eriksenin sydän pysähtyi kesken ottelun, ja hän tuupertui kentän pintaan. Ripeät elvytystoimet kuitenkin tehosivat ja lopullisesti hän virkosi sairaalassa. Eriksenille asennettiin kuitenkin sydämentahdistin rytmihäiriöiden varalta. Sen vuoksi hän ei voinut jatkaa uraansa seurajoukkueessaan Internazionalessa, sillä Serie A:n säännöt eivät mahdollista sydämentahdistimen kanssa pelaamista.
Sopimus Interin kanssa purettiin joulukuussa, ja niin Eriksenistä tuli vapaa agentti. Hän on pitänyt kuntoaan yllä, ja on halukas jatkamaan pelaajauraansa. Eriksen on myös kertonut tähtäävänsä Tanskan MM-kisajoukkueeseen Qatarissa marras-joulukuussa pelattaviin kisoihin.
Nyt vaikuttaa siltä, että paluu kentille saattaisi tapahtua Valioliigan Brentfordissa. The Athleticin mukaan Brentford on tarjonnut Eriksenille loppukauden kattavaa sopimusta, johon sisältyy myös optio kaudesta 2022-2023. Valmiita neuvottelut eivät kuitenkaan vielä ole.
[readmore from=Eriksen-Christian]
Valioliiga on Eriksenille hyvin tuttu ympäristö, sillä hän pelasi Tottenhamissa vuosina 2013-2020. Brentfordissa Eriksen pääsisi epäilemättä puhumaan usein myös Tanskaa, sillä seuran edustusjoukkueessa pelaa entuudestaan jo seitsemän muuta tanskalaista. Lisäksi joukkueen päävalmentaja Thomas Frank ja apulaisvalmentaja Brian Riemer ovat tanskalaisia.
Brentfordissa pelaa myös Huuhkajien Marcus Forss, mutta hänen kohdallaan on huhuttu mahdollisesta lainapestistä kevätkauden ajaksi muualle.
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa