Juventus lemppaamassa kallispalkkaisen tähtensä kevään ajaksi katsomoon – äänestettiin Serie A:n suurimmaksi flopiksi

Juventus uhkaa hyllyttää kokeneen walesilaispelaajan Aaron Ramseyn kevätkauden ajaksi katsomoon, mikäli hän ei hyväksy saamiaan sopimustarjouksia. 31-vuotias keskikenttäpelaaja on saanut tarjouksia Crystal Palacesta, Newcastlesta ja Burnleysta, mutta on kieltäytynyt niistä kaikista.
Ramsey on pelannut tällä kaudella Juventuksessa yhteensä vain viisi ottelua Serie A:ssa ja Mestarien liigassa, saaden näissä peliaikaa vain 112 minuuttia. Valmentaja Massimiliano Allegri on jo vahvistanut julkisesti, että Ramseylle ei ole joukkueessa roolia kevätkauden aikana vaan hänelle etsitään uutta seuraa.
Walesilainen on kärsinyt kauden aikana sekä lihasvammoista että sairastanut koronaviruksen. Hänen sopimuksensa on voimassa vuoteen 2023.
Il Bianconeron mukaan Juventus on Ramseyn tilanteeseen niin turhautunut, että se on valmis jättämään hänet kevään ajaksi katsomoon, jos pelaaja ei suostu siirtoon. Ramsey myös poistettaisiin Mestarien liigan pelaajalistalta ja korvattaisiin laitapuolustaja Luca Pellegrinillä.
Ramsey siirtyi Juventukseen vapaana agenttina Arsenalista kesällä 2019. Hänestä tuli yksi joukkueen kovapalkkaisimmista pelaajista, mutta kahden ja puolen vuoden aikana Ramsey on pelannut seurassa vain 70 ottelua, joissa hän on tehnyt kuusi ja syöttänyt kuusi maalia. Kaikki merkit viittavat siihen, että Juventuksen peliasussa otteluita ei enää lisää kerry.
[readmore from=Ramsey-Aaron]
Pari viikkoa sitten Serie A:n seuraajat äänestivät Ramseyn tämän kauden suurimmaksi flopiksi Serie A:ssa. Ramsey jätti jokavuotisessa äänestyksessä ei-toivotusta ”Bidone-palkinnosta” niukasti taakseen Lazion hyökkääjän Vedat Muriqin ja toisen Juventuksen keskikenttäpelaajan Arthur Melon.
Ramsey on pelannut Walesin A-maajoukkueessa 71 ottelua ja tehnyt peleissä 20 maalia.
Lähde: Football-Italia
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä