Katso: Eero Markkanen jyrähti Jyväskylän kaupungille ja sai liikuntajohtajalta perustelut: ”Hyvin te vedätte”
Viime kaudella yhdysvaltalaista Orange Countya edustanut Eero Markkanen otti Twitterissä kantaa kasvattiseuransa JJK:n harjoitusolosuhteisiin.
JJK pelaa ensi kaudella Kakkosen C-lohkossa. Harjoitusolosuhteet eivät kuitenkaan ole ihan Kakkosen joukkueen tasolla, mikäli on uskominen Markkasta. Huuhkajissakin esiintyntynyt hyökkääjä nosti epäkohdan esiin kuvan kera Twitterissä.
– Onneksi Jyväskylän kaupunki pitää huolen, että kaupungin ykkösjoukkue JJK voi harjoitella hyvissä olosuhteissa.
– Ensin ei päästetä halliin treenaamaan, kun toisen lajin saman sarjatason joukkue pääsee sisätiloihin. Ja sitten ei laiteta ulkokentälle edes lämmitystä päälle. Hyvin te vedätte, Markkanen kirjoittaa Twitterissä.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
Markkasen twiitti herätti huomiota ja myös Jyväskylän kaupungin liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal vastasi Markkaselle perustellen lumista kenttää.
– Lämmitykset ovat kyllä päällä, mutta eivät riitä sulattamaan taivaalta tulevaa lunta. Lämmitystä on nostettu nyt lähes 10 astetta, mutta sekään ei riitä sulattamaan kerralla tulevia lumimääriä, Sahindal vastasi Markkaselle.
Sahindal kertoi myös, että kenttää kyllä aurataan, mutta kovalla lumisateella sitä pitäisi tehdä lähes koko ajan. Sahindal muistutti, että jatkuva auraaminen ei tee hyvää kentän pinnalle.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit lukea sen täältä.
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
