Lähde: Arsenal valmis siirtoennätykseensä saadakseen huippukärjen – italialaisseuran muut vaatimukset romuttamassa Gunnersin haaveet?
Arsenal ja manageri Mikel Arteta havittelevat tammikuun siirtoikkunasta pelaajaa, joka nousisi todennäköisesti koko ikkunan suurimmaksi hankinnaksi.
Fiorentinan 21-vuotias maalitykki Dušan Vlahović on Gunnersin ehdoton ykköskohde jo tammikuussa.
Serbialaiskärjen sopimus päättyy kesällä 2023 ja La Viola on avoin rahastamaan timantillaan jo nyt. Vlahović ei suostunut laittamaan nimeään Fiorentinan jatkosopimukseen aiemmin.
Arsenal ei luonnollisesti ole ainoa kiinnostunut seura. Serbitykin haluaisivat hyvin monet Euroopan suurseurat. Valioliigasta ainakin Newcastle on tehnyt myös tarjouksen Vlahovićista, mutta pelaaja itse ei Magpiesin riveihin italialaismedian mukaan halua.
Independentin mukaan Arsenal on myös valmis maksamaan Fiorentinan vaatimat 90 miljoonaa euroa hyökkääjästä. Se olisi toteutuessaan pohjoislontoolaisten kaikkien aikojen kallein hankinta.
Ongelmaksi on muodostumassa maksuaikataulut. Fiorentina haluaa lähes koko summan välittömästi. Arsenal kulutti jo kesän ikkunassa enemmän kuin yksikään toinen Valioliiga-seura, 191 miljoonaa euroa.
Gunners olisi siis valmis maksamaan Vlahovićista vaaditun summan, mutta haluaisi jakaa summan pidemmälle aikavälille.
Serbialaisen sopimuksessa astuu kesällä voimaan ulosostopykälä ja siksi hänellä ei taustajoukkoineen ole kiire mihinkään. Vlahović on valmis odottamaan kesäänkin. Myös Italian suurseurat Juventus ja Internazionale ovat kiinnostuneita.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan