Lähde: Aston Villan kiinnostus Glen Kamaraa kohtaan hiipunut – jääkö kesään saakka Skotlantiin?
Kuva: Getty Images
Suomalaisittain tammikuun siirtoikkunan kenties kiinnostavimpana pelaajana on yleisesti pidetty 26-vuotiasta keskikenttäpelaajaa Glen Kamaraa. Kamaraa on viety siirtoikkunasta toiseen huhuissa Englannin Valioliigaan, ja viime aikoina etenkin Aston Villa on ollut tapetilla – valmentaahan Villaa tätä nykyä Kamaran entinen valmentaja Steven Gerrard.
Nyt skotlantilaislehti Scotsman kuitenkin kertoo, että Aston Villan kiinnostus Kamaraa kohtaan on hiipumassa. Suomalaisen sijaan Aston Villa tavoittelee nyt samalle pelipaikalle keskikentän pohjalle Brightonin malilaispelaajaa Yves Bissoumaa.
Bissouma on pelannut Brightonissa vahvaa kautta, mutta hänen sopimuksensa on voimassa vain kesään 2023. Bissouma voisi Scotsmanin mukaan olla saatavilla 18 miljoonan euron kauppahintaan.
Jos Aston Villa päättää Bissouman hankkia, ja pyrkimyksissään myös onnistuu, ei Rangersin keskikentältä enää löytyne Glen Kamaralle sijaa. Ibrox News -sivusto tosin arvelee, että Aston Villa saattaisi siitä huolimatta tavoitella Kamaraa uudestaan ensi kesänä.
Aston Villan lisäksi valioliigaseuroista ainakin Watfordin ja Burnleyn on arveltu niin ikään olevan Kamarasta kiinnostuneita. Rangers vaatii suomalaisista tiettävästi kuitenkin varsin tuntuvaa siirtokorvausta, ja on medialähteiden mukaan haluton vastahakoinen luopumaan Kamarasta kesken kauden.
Skotlannin mestarille on ensi kaudeksi tarjolla suora paikka Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Se toisi kyseiselle seuralle valtavan näkyvyyden lisäksi myös massiivisen rahapotin, joten tarpeettomia riskejä Rangers ei halua tämän kauden menestyksen suhteen ottaa. Mestaruutta puolustava Rangers johtaa tällä hetkellä Skotlannin Valioliigaa kuuden pisteen erolla ennen arkkivihollistaan Celticiä.
[readmore from=Kamara-Glen]
Glen Kamara teki viime syksynä Rangersin kanssa vuoteen 2025 ulottuvan jatkosopimuksen.
Aston Villa on hankkinut tammikuun siirtoikkunassa jo Barcelonasta Philippe Coutinhon (lainapestillä, johon sisältyy osto-optio), ja suunnittelee vielä lisääkin siirtoja. Rangers on puolestaan myynyt tammikuussa Nathan Pattersonin Evertoniin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä