Manchester Citystä muistettava ”Valioliigan yhden kauden ihme” jatkaa uraansa – ollut yli vuoden ilman seuraa

Norsunluurannikkolaiskärki Wilfried Bony, 33, on päättänyt jatkaa pelaajauraansa. Bony on löytänyt pitkästä aikaa uuden seuran, kun hän solmi loppukauden kattavan sopimuksen hollantilaisen NEC Nijmegenin kanssa.
Bony muistetaan parhaiten Manchester Citystä, jossa hän ei kuitenkaan onnistunut mainittavammin. Bony pelasi Cityssä kaikkiaan 46 virallista ottelua, joissa syntyi 11 maalia (Valioliigassa kuusi maalia 36 pelissä).
Hän siirtyi Cityyn suurin odotuksin 32,3 miljoonan euron siirtosummalla vuonna 2015 Swanseasta, jossa hän oli pelannut kaksi edellistä kautta noin 0,5 maalin euron keskiarvolla per peli. Kauden 2013-2014 maalisaldo Valioliigassa oli komea 17 maalia. Kun Bony siirtyi Manchester Cityyn, tuli hänestä silloinen maailman kallein afrikkalaispelaaja.
Puolentoista vaisun City-kauden jälkeen Bonyn matka jatkui Stokeen ja sieltä takaisin Swanseaan, sekä edelleen Arabian niemimaalle. Viimeksi Bony on edustanut saudiarabialaista Al-Ittihadia, jonka kanssa hänen sopimuksensa päättyi marraskuussa 2020. Sen jälkeen Bony on ollut yli vuoden ilman seuraa.
[readmore from=Bony-Wilfried]
– En ollut vielä valmis lopettamaan jalkapalloilua, Bony totesi sopimuksen tehtyään.
Siirrosta tekee mielenkiintoisen sekin, että Nijmegen on Bonyn entisen seuran Vitessen arkkivihollinen. Hän pelasi Vitessessä vuosina 2011-2013 ja voitti viimeisellä kaudellaan Eredivisien maalikuninkuuden (31 maalia 30 pelissä).
– Vaikka tiedänkin, että tämä on herkkä askel, odotan saavani reilun tilaisuuden esitellä itseni kannattajillemme. Teen kaikkeni, jotta olen taas nopeasti pelikunnossa ja voin taas äkkiä olla tärkeä joukkueelle.
Lähde: Transfermarkt
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS