Norsunluurannikon ykkösmaalivahti kärähti dopingista juuri ennen Afrikan mestaruusturnausta
Kuva: Getty Images
Norsunluurannikko ei voi luottaa ykkösmaalivahtinsa Sylvain Gbohouon torjuntoihin Afrikan mestaruusturnauksessa, sillä Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA on antanut hänelle pelikiellon dopingrikkomuksesta, kertoo BBC.
Etiopilaista Wokite Cityä edustava Gbohouo, 33, oli saanut FIFA:lta väliaikaisen pelikiellon, koska dopingtestissä hänen näytteestään löytyi sydänlääke trimetsadiinia, jonka Maailman antidopingtoimisto (WADA) luokittelee piristeeksi.
Nyt FIFA on kuitenkin vahvistanut Gbohouon pelikiellon, josta maalivahti on tehnyt valituksen. Norsunluurannikon maajoukkue sai tietää Gbohouon positiivisesta dopingtestistä 26. joulukuuta, kolme päivää sen jälkeen, kun hänet oli nimetty kisajoukkueeseen.
– Viime vuoden alussa pyysimme Sylvainia tekemään silmätutkimuksen, kuten maalivahdeille usein tehdään. Hän teki sen Abidjanissa. Lääkäri, joka tutki hänet, määräsi hänelle lääkityksen. Sylvain otti lääkkeet maaliskuussa, mutta sen jälkeen hän on lopettanut [niiden käytön], sanoi Norsunluurannikon päävalmentaja Patrice Beaumelle Reutersin mukaan.
– Hän on ollut täällä tammikuun viidennestä päivästä lähtien tietämättä, pystyykö hän pelaamaan. Hän ei syö enää, hän on laihtunut, hän ei nuku.
– Toivon, että hän pysyy kanssamme, koska mielestäni hänellä on tärkeä rooli joukkueen ympärillä, jos hän ei voi olla joukkueessa.
– Hän on loistava maalivahti ja erinomainen ihminen. Tämä on todella vaikeaa hänelle ja hänen perheelleen, ja me kaikki tuemme häntä, koska hänen uransa ei ole ohi.
Norsunluurannikko pelaa Afrikan mestaruusturnauksen avausottelunsa tänään, keskiviikkona, Päiväntasaajan Guineaa vastaan.
Gbohouo on pelannut Norsunluurannikon A-maajoukkueessa 65 kertaa, ja hän pelasi yhtä vaille kaikissa otteluissa, kun maa voitti Afrikan mestaruusturnauksen vuonna 2015.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”