Sadas voitto: Real Madrid vei keskiviikkoillan hurjan El Clásicon – Barcelonan parjattu hollantilaiskärki tehokkaampi kuin Messi
Barcelona ja Real Madrid kohtasivat keskiviikkona Supercopan semifinaalissa. Ottelu pelattiin Saudi-Arabiassa.
El Clásico ei pelillisesti jättänyt tälläkään kertaa kylmäksi. Selvästi kilpakumppaniaan perässä tällä kaudella ollut Barcelona pystyi antamaan todellisen vastuksen Los Blancosille.
Lopulta Real Madrid voitti kamppailun jatko-ottelussa lukemin 3-2. Ratkaisumaalin viimeisteli Federico Valverde. Maali oli uruguaylaiselle ensimmäinen sitten lokakuun 2020.
Paljon positiivista kamppailussa oli myös katalonialaisten silmin. Barcelona sai luotua uhkaa ja pelasi vahvan kamppailun. Joukkue laukoi ottelussa yhteensä 20 kertaa, joista kuusi maalia kohden.
Se on suurin lukema Blaugranalta El Clásicoissa sitten vuoden 2006. Tuolloin Frank Rijkaardin luotsaama ryhmä paukutti huhtikuun kohtaamisessa 35 kutia.
Barcelonalta maalinteossa onnistuivat Luuk de Jong ja Ansu Fati. Ensiksi mainittu on saanut osakseen hurjaa kritiikkiä tällä kaudella. Nyt hollantilaiskärki on osunut kuitenkin kolmessa ottelussa peräkkäin.
Mielenkiintoisena tilastopoimintana todettakoon, että de Jong on tehnyt ensimmäisissä 15 ottelussaan Barcelonassa neljä maalia. Se on täsmälleen sama saldo kuin Antoine Griezmannilla ja Neymarilla aikanaan.
Supertähti Lionel Messi sen sijaan osui 15 ensimmäisessä ottelussaan ainoastaan kerran. Argentiinalainen oli toki tuolloin vielä teini-ikäinen.
Messi oli ennen keskiviikkoa ainoa pelaaja, joka on pelaamissaan El Clásicoissa kirjauttanut kaksinumeroiset lukemat niin maaleihin kuin syöttöihin.
Argentiinalaisella on kasassa 26 maalia ja 14 maalisyöttöä. Keskiviikkona Karim Benzema liittyi kerhoon.
Hurjavireinen ranskalaiskärki syötti Real Madridin avausmaalin ja viimeisteli itse seuraavan. Benzemalla on nyt Barcelona-kohtaamisissa kymmenen maalia ja yhtä monta syöttöä.
Ranskalaisen aisapari Vinícius Júnior sen sijaan on äitynyt tällä kaudella tehollisesti aivan eri mieheksi.
Brasilialainen on osunut tällä kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 15 kertaa. Otteluita hänellä on takana 27.
Poikkeuksellisuutta tehoissa korostaa, että Vinícius osui yhtä monta kertaa kolmella ensimmäisellä kaudellaan yhteensä. Brassi teki 15 maalia ensimmäisissä 118 ottelussaan Real Madridissa ja sai paljon kritiikkiä maalipaikkojen tuhlailusta.
Los Blancosille keskiviikko oli myös historiallinen joukkueena. Real Madrid otti sadannen voittonsa Barcelonasta. Mikään toinen joukkue ei ole vastaavaan katalonialaisjättiä vastaan kyennyt. Joukkueet ovat kohdanneet 248 kertaa.
Madridilaiset ovat voittaneet Barcelonan nyt viidesti peräkkäin. Se on pisin putki sitten vuosien 1962-65. Tuolloin Real Madrid voitti El Clásicon seitsemän kertaa putkeen.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Solmu jalkapallosta: ”On hyvä opetella nyrkkeilyä tai jujutsua”
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Virallista: Ilves lainaa Otto Tiitisen Englantiin
- Suomen Cup 2026: Ottelut, tulokset, televisiointi ja voittajat
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa