Suomi venyi upeaan suoritukseen ja eteni futsalin EM-puolivälieriin – maalivahti ratkaisi jatkopaikan
Kuva: Juha Tamminen
Suomi eteni perjantai-iltana futsalin miesten EM-lopputurnauksen kahdeksan parhaan joukkoon voitettuaan Slovenian maalein 2-1.
Suomi sijoittui B-lohkon toiseksi.
Suomi on ensimmäistä kertaa mukana futsalin EM-lopputurnauksessa ja nappasi samalla ensimmäisen voittonsa arvoturnaustasolla.
Puolivälieräpaikka ei ollut suinkaan itsestäänselvyys, sillä Suomi tarvitsi jatkopaikkaan voiton ja samalla sitä, ettei Italia voittaisi Kazakstania. Kazakstan voitti lopulta Italian 4-1 ja voitti samalla koko lohkon.
Suomi siirtyi johtoon ottelun 33. minuutilla, kun seuratasolla Akaa Futsalia edustava Juhana Jyrkiäinen ohjasi maalin edustalta pelivälineen lantiollaan Slovenian maaliin. 1-0.
Vain muutamaa minuuttia myöhemmin nähtiin ottelun ratkaisu, kun Suomen maalivahti Juha-Matti Savolainen torjui Slovenian rangaistuspotkun ja laukoi pallon välittömästi Slovenian tyhjään maaliin. 2-0.
Slovenia kavensi ottelun muutama minuutti ennen loppua, mutta sitä lähemmäs slovenialaiset eivät päässeet ja Suomi marssii ensimmäistä kertaa koskaan puolivälieriin.
Suomi pelaa puolivälieräottelunsa maanantaina Amsterdamissa. Vastustaja ei ole vielä selvillä.
PUOLIVÄLIERIIN – 𝐓𝐎 𝐓𝐇𝐄 𝐐𝐔𝐀𝐑𝐓𝐄𝐑-𝐅𝐈𝐍𝐀𝐋𝐒!
Suomi etenee historiansa ensimmäisessä EM-lopputurnauksessa
parhaan joukkoon!
𝐌𝐄 𝐓𝐄𝐈𝐌𝐌𝐄 𝐒𝐄𝐍! Matka jatkuu maanantaina!
#FutsalEURO #Futsalfi #SVNFIN #MeOlemmeSuomi #WeAreFinland
Suomi etenee historiansa ensimmäisessä EM-lopputurnauksessa
𝐌𝐄 𝐓𝐄𝐈𝐌𝐌𝐄 𝐒𝐄𝐍! Matka jatkuu maanantaina!
#FutsalEURO #Futsalfi #SVNFIN #MeOlemmeSuomi #WeAreFinland
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä

- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”