Tammikuun kovin hankinta? Roberto Carlos pelaa ensi kuussa harrastesarjaa Englannissa – ”Luulimme, että hän huijaa meitä”
Kuva: Getty Images
Brasilialainen puolustajalegenda, vuoden 2002 maailmanmestari Roberto Carlos esiintyy helmikuussa englantilaisessa harrastesarjassa, kertoo BBC.
Shropshiren kreivikunnasta ponnistava The Bull In The Barnen joukkue osallistui eBayssa unelmasiirtoarpajaisiin ja voitti 48-vuotiaan brassilegendan yhden ottelun ajaksi riveihinsä.
– Viidellä punnalla voi osallistua arvontaan, josta voi saada ammattilaispelaajan joukkueeseensa. Yksi jätkistämme sanoi ryhmäkeskustelussa, että ”kokeillaan sitä”, ja lopulta voitimme sen, kommentoi hyökkääjä ja seuran sihteeri Matthew Brown BBC Radio Shropshirelle.
– Perjantaina iltapäivällä valmentajamme Ed Speller lähetti viestin, jossa hän kertoi, että voitimme kilpailun, eikä kukaan meistä uskonut häntä. Luulimme, että hän huijaa meitä.
– Menin ulos perjantai-iltana ja heräsin lauantaina hieman kipeän pään kanssa, ja sain viestejä ihmisiltä, joissa sanottiin ”ovatko puheet Roberto Carlosista totta?” Siinä vaiheessa ajattelin, että se ei ole voinut tapahtua, ”se on vain unta”.
Monet Barnen pelaajista ovat saman ikäluokan edustajia ja varttuivat seuraten Carlosin pelejä.
– Hän on luultavasti yksi maailman kaikkien aikojen parhaista vasemman laidan puolustajista, kommentoi Brown.
– Liam Turrall on mielestäni Shropshiren paras vasen pakki, mutta hänen on luultavasti istuttava yksi peli penkillä. Hän on huikea pelaaja, mutta Roberto Carlos on ihan omalla tasollaan.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Solmu jalkapallosta: ”On hyvä opetella nyrkkeilyä tai jujutsua”
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa