”Tupla-Pukin” rinnalle ”Tupla-Jolle?” – Huuhkajien hyökkääjä kuritti taas Turkin suurseuraa
Kuva: Juha Tamminen
”Tupla-Pukki” on suomalaisessa jalkapalloilussa epäilemättä jo jonkinmoinen käsite. Toki Tuplapukki – saksaksi Doppelbock – tunnetaan myös olutpiireissä, mutta futikseen aihe on liittynyt sikäli, että Teemu Pukki on pelannut seurajoukkueurallaan kaikkiaan 29 tasan kahden maalin peliä, ja niistä 12 nykyisessä seurassaan Norwichissa. Maajoukkueessa Pukilla on tasan kahden maalin pelejä seitsemän (tilastojen lähteenä Transfermarkt).
Kenties Tupla-Pukin rinnalle tarvittaisiin nyt myös termi ”Tupla-Jolle”, sillä Pukin hyökkääjäkollega Huuhkajista, Joel Pohjanpalo, pelasi sunnuntaina jo kolmannen kahden maalin pelinsä Turkin Superliigassa. 27-vuotias Pohjanpalo siirtyi syyskuussa lainapestille turkkilaiseen Caykur Rizesporiin. Ennen tätä iltaa kauden maalisaldo näytti viittä, mutta nyt Pohjanpalo nosti lukeman seitsemään.
Rizesporin päivän vastus oli Turkin suurimpiin seuroihin lukeutuva Besiktas. Vierasjoukkue siirtyi johtoon ensimmäisellä puoliajalla, kun Chelseasta hyvin muistettava Michy Batshuayi osui rangaistuspotkusta. Rizespor ja Pohjanpalo näyttivät kuitenkin toisella puoliajalla kyntensä.
[readmore from=Pohjanpalo-Joel]
Pohjanpalon illan ensimmäinen maali syntyi 56. peliminuutilla. Neljä minuuttia myöhemmin 17-vuotias Emirhan Ilkhan vei Besiktasin uudelleen johtoon, mutta Pohjanpalon illan toinen maali tasoitti 68. peliminuutilla loppunumeroiksi 2-2.
Pohjanpalon kaksi ensimmäistä maalia Turkissa syntyivät lokakuun alussa suurseura Galatasarayn verkkoon. Joulukuussa hän osui kahdesti Göztepeä vastaan ja ”vain” kerran Sivassporia vastaan. Tänään oli taas kahden maalin illan aika, kun Besiktas sai todistaa suomalaisen viimeistelytaitoja.
Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
Rize'de arka arkaya goller!
#ÇaykurRizespor 2 - 2 #Beşiktaş
56' Joel Pohjanpalo
68' Joel Pohjanpalo
25' Michy Batshuayi
60' Emirhan İlkhan
#RİZvBJK
#ÇaykurRizespor 2 - 2 #Beşiktaş
#RİZvBJK
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
