Aasian ensimmäiset MM-kisapaikat jaettu – Etelä-Amerikassa pudotettiin surkeassa nollaputkessa olevat maat rattailta, Brasilia ja Luis Suárez tekivät historiaa
Kuva: Getty Images
Aasian MM-karsinnoissa jaettiin tammi-helmikuussa ensimmäiset kaksi maanosan suorista MM-kisapaikoista. Koska kisat pelataan Qatarissa, on turnauksessa mukana varmuudella ainakin viisi Aasian maata, ja niistä kolme on nyt selvillä.
Ensin Qatarille teki seuraa Iran, joka lunasti kisalippunsa torstaina voittamalla Irakin 1-0. Ainoan maalin teki Porton hyökkääjä Mehdi Taremi. MM-kisat ovat Iranille kolmannet peräkkäiset ja yhteensä kuudennet.
Tiistaina Iranin perässä seurasi Etelä-Korea, joka kaatoi Dubaissa pelatussa ottelussa Syyrian 2-0. Maalit tekivät aiemmin Bundesliigaa Hoffenheimissa ja Freiburgissa pelanneet, mutta nykyisin Etelä-Korean K-liigassa pelaavat Jin-su Kim ja Chang-hoon Kwon.
Etelä-Korealle kisapaikan varmistuminen merkitsi sitä, että se selviytyi MM-kisoihin jo 10. kerran peräkkäin. Viimeksi MM-kisat on pelattu ilman Etelä-Koreaa vuonna 1982. Tuolloin MM-kisoissa pelasi vielä 24 maata, ja Aasialle ja Oseanialle oli jaossa yhteensä vain kaksi paikkaa kisoissa.
Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
South Korea in World Cup qualifying:
◉ 8 games
◉ 6 wins
◉ 0 defeats
◎ 11 goals scored
◎ 2 goals conceded
They have now qualified for each of the last 10 World Cups.
◉ 8 games
◉ 6 wins
◉ 0 defeats
◎ 11 goals scored
◎ 2 goals conceded
They have now qualified for each of the last 10 World Cups.
Etelä-Amerikka
Etelä-Amerikan karsinnoista Brasilia ja Argentiina varmistivat kisapaikkansa jo marraskuussa, eikä niille vielä tällä maaottelutauolla saatu seuraa. Siten viimeiset kaksi suoraa MM-kisapaikkaa sekä jatkokarsintapaikka jaetaan vasta maaliskuussa. Vaikka maanosan jättiläisillä ei enää varsinaista panosta peleissään ollut, eivät Brasilia ja Argentiina hellittäneet. Brasilia nujersi keskiviikon vastaisena yönä Paraguyan 4-0 ja pelasi jo 32. peräkkäisen tappiottoman ottelunsa MM-karsinnoissa. Tappioton putki on Etelä-Amerikan uusi ennätys, ja on vain neljän pelin päässä globaalisti toiseksi pisimmästä putkesta. Ylivoimaisesti pisin tappioton putki MM-karsinnoissa on Espanjan nimissä. Se pelasi vuosina 1993-2021 peräti 66 MM-karsintapeliä peräkkäin ilman tappiota. Brasilian maalit Paraguayta vastaan tekivät Raphinha, Philippe Coutinho, Antony ja Rodrygo. Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
Más partidos seguidos sin perder en TODA la historia de las Eliminatorias:
66 España (1993-2021)
36 Alemania (1934-1985)
35 Nigeria (2004-2017)
35 Alemania (2001-2021)
34 Holanda (2001-2016)
33 Italia (2004-2017)
32 BRASIL (2015-¿?)
Seguimos en DIRECTO
Twitch.tv/2010MisterChip
66 España (1993-2021)
36 Alemania (1934-1985)
35 Nigeria (2004-2017)
35 Alemania (2001-2021)
34 Holanda (2001-2016)
33 Italia (2004-2017)
32 BRASIL (2015-¿?)
Seguimos en DIRECTO
Twitch.tv/2010MisterChip
Más partidos consecutivos SIN MARCAR en TODA la historia de las Eliminatorias sudamericanas para la Copa del Mundo:
[7] Venezuela (entre 1997 y 2000)
[7] COLOMBIA (desde 2021 hasta ¿?)
[7] PARAGUAY (desde 2021 hasta ¿?)
Estamos en DIRECTO. Vente!
Twitch.tv/2010MisterChip
[7] Venezuela (entre 1997 y 2000)
[7] COLOMBIA (desde 2021 hasta ¿?)
[7] PARAGUAY (desde 2021 hasta ¿?)
Estamos en DIRECTO. Vente!
Twitch.tv/2010MisterChip
Luis Suárez (28) supera a Messi (27) y se convierte en el máximo anotador en TODA la historia de las Eliminatorias sudamericanas.
Vivimos este registro histórico del pistolero en DIRETCO
Twitch.tv/2010MisterChip
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina