AC Oulussa hermostuttiin – Oulun stadionhankkeelle jarrua valtuustoaloitteesta: ”Osoittaa melkoista tietämättömyyttä, jos ei tätä käsitä”
Kuva: Juha Tamminen
Ouluun on suunniteltu jo hyvän aikaa uutta jalkapallostadionia. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti stadion on ollut määrä valmistua kesään 2023 mennessä, mutta hanke on viivästymässä.
Stadionyhtiö OTC Stadion Oy:lle myönnettiin viime kesäkuussa yksimielisesti suunnitteluvaraus Oulun Heinäpään alueelle rakennettavalle stadionille. Arvioiden mukaan noin 13 miljoonaa euroa maksavalle stadionille syntyisi 5 000 katsomopaikkaa. Yksityisen rahoituksen osuus olisi tiettävästi 75 prosenttia ja julkisen rahoituksen 25 prosenttia.
Nyt stadionhanke on kuitenkin lykkääntymässä merkittävästi. Yle kertoi jutussaan joulukuussa, että Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunnasta oli jätetty kaavamuutosta koskien eriävä mielipide. Alueella toivottiin tehtävän luonto- ja linnustoselvitys ennen rakennustöitä, tai muuten asiasta tultaisiin valittamaan.
Selvitys on määrä tehdä toukokuun aikana, joten käytännössä sillä tarkoitetaan lintujen kevätmuuttoa ja mahdollista pesintää suunnitellun stadionin alueella. Tammikuussa Kaleva puolestaan kirjoitti, että vastaava linnustoselvitys täytyy tehdä myös lintujen syysmuuton aikana (juttu maksumuurin takana). Tämä merkitsee huomattavaa lykkäystä mahdollisten töiden aloitukselle.
Maanantaisessa Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa kolme kaupunginvaltuutettua jätti valtuustoaloitteen, jossa he vaativat selvittämään mahdollisia muita sijoituspaikkoja uudelle jalkapallostadionille. AC Oulun hallituksen jäsen ja Oulun kaupunginvaltuutettu Tomi Kaismo on aloitteesta selvästi käärmeissään. Kaismo avautui aiheesta keskiviikkoiltana julkaisemassaan Twitter-viestissä.
Miksihän tällaista toimintaa voisi nimittää?
#acoulu #otcstadionoy #jalkapallostadion #oulu #oulunvaltuusto #kaleva #Veikkausliiga #palloliitto #futis #jalkapallo
#acoulu #otcstadionoy #jalkapallostadion #oulu #oulunvaltuusto #kaleva #Veikkausliiga #palloliitto #futis #jalkapallo
Onhan se liikenteellisesti yhdenlainen sumppu ja pussinperä. Helposti tuntuu kuitenkin luontevalta, kun siellä on iän kaiken palloa potkittu, itsekin junioriturnauksissa aikoinaan, paljon väkeä kun varmaan 10 kentällä pelit. En tunne suunnitelmaa, luulis et rakentaja selvittänyt?
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
