Helmarit ylsi huipputulokseen maailmantähtiä vastaan – näin kommentoi päävalmentaja Anna Signeul
Kuva: Juha Tamminen
Helmarit päätti Tournoi de Francen tiistaina kelpo tuloksella, kun se pelasi 0-0-tasapelin Brasiliaa vastaan.
Naisten A-maajoukkueen aiemmat pelit turnauksessa olivat päättyneet selkeisiin tappioihin, kun Ranska kuritti Suomea 5-0-lukemin ja Hollanti oli vahvempi maalein 3-0. Helmarit jäi ilman maalia myös päätöspelissään, mutta piti siinä samalla moninkertaisen arvokisamestarin nollilla.
Helmarien päävalmentaja Anna Signeul kuvaili tiistain esitystä ”mahtavaksi suoritukseksi”.
– [Brasilia on] joukkue, jota vastaan emme ole tottuneet pelaamaan. Me tiesimme, että he ovat nopeita ja teknisiä pelaajia ja erittäin vahvoja kaksinkamppailuissa, kommentoi Signeul Helmarien somekanaville.
– Minusta me kasvoimme peliin. Me onnistuimme taklauksissa, me osoitimme, että me olemme nopeita ja hyvin organisoituja. Meillä oli alussa ongelmia transitiossa puolustussuuntaan, koska he olivat niin nopeita, mutta sitten muutimme hieman asioita tauolla ja saimme hieman paremman tasapainon keskikentälle.
– Mutta puolustaminen rangaistusalueella ja puolustaminen ylipäätään ympäri kenttää oli mahtavaa, eivätkä he saaneet toisella puoliajalla niin paljon transitioita hyökkäyssuuntaan.
– Minusta me myös loimme paljon paikkoja. Onnistuimme todella hyvin pallonhallinnassa. Kun meillä oli pallo, me kontrolloimme sitä. Me pyrimme pitämään palloa, mutta liikuttamaan sitä nopeasti ja yritimme hyökätä koko joukkueen voimin, joten jos onnistuimme transitiossa, olimme lähellä toisiamme, jos meidän tarvitsi voittaa pallo takaisin.
– Tärkeä piste ja tasapeli meille siinä mielessä, että osoitimme, että meitä on vaikea voittaa ja että osaamme puolustaa erikoistilanteissa sekä rangaistusalueellamme ja sen ympärillä.
– Minusta puolustuspelaamisemme ja se, miten autoimme toisiamme kakkospalloissa oli loistavalla tasolla, koska he (Brasilia) laukovat [paljon], he ovat hyviä, heillä on paljon hyviä vartaloharhautuksia ja todella fiksut jalat.
– Ei ollut helppoa. Tinni (Tinja-Riikka Korpela) pysyi maalillaan pystyssä, otti muutaman tärkeän torjunnan ja oli niin rauhallinen.
– Olen todella, todella ylpeä.
Helmarien pelit jatkuvat huhtikuussa MM-karsinnoissa vierasottelulla Slovakiaa vastaan ja kotipelillä Georgiaa vastaan.
Päävalmentaja Anna Signeulin kommentit 0-0-tasatulokseen päättyneen Brasilia-ottelun jälkeen.
#Helmarit #MeOlemmeSuomi #BRAFIN
#Helmarit #MeOlemmeSuomi #BRAFIN
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaislupaus sai pitkän sopimuksen – kolkuttelee jo 2. Bundesliigan portteja
- Tässä MM-kisojen tähdistökentällinen
- Ranskan MM-pelaaja pettyi joukkueen asenteeseen: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Arsène Wenger: FIFA pohtii vielä juomataukojen tulevaisuutta
- Espanja joutui perumaan viimeiset treeninsä ennen MM-finaalia
- Kylian Mbappé vei Lionel Messin ennätyksen – miten argentiinalaistähti vastaa MM-finaalissa?
- LIVESEURANTA: Järjetön pronssiottelu! Englanti ja Ranska takoivat kymmenen maalia
- Valioliigassa megakauppa! Englannin Morgan Rogersille jättimäinen siirto
- Portugalin MM-kisapelaajalle 40 miljoonan euron siirto
- Veikkausliigassa oli kolmen ottelun kierros – HJK otti tärkeän voiton
- LIVESEURANTA: Järjetön pronssiottelu! Englanti ja Ranska takoivat kymmenen maalia
- Portugalin MM-kisapelaajalle 40 miljoonan euron siirto
- Valioliigassa megakauppa! Englannin Morgan Rogersille jättimäinen siirto
- Didier Deschamps: Ranska ei haluaisi pelata MM-pronssiottelua – ”Tässä sitä ollaan”
- Argentiinan pelityyli puhuttaa Espanjan leirissä – ”Sellaiselle ei pitäisi olla sijaa jalkapallossa”
- Lionel Messi toisti Diego Maradonan tempun – kukaan muu ei ole pystynyt samaan
- Kommentti: MM-finaalissa tehdään kallis vaihtokauppa
- Zlatan Ibrahimovićin pojan, 19, seura vaihtuu jälleen
- Kylian Mbappé vei Lionel Messin ennätyksen – miten argentiinalaistähti vastaa MM-finaalissa?
- Isokokoinen maalivahti Veikkausliigaan