Katso: Espanjalaistähti närkästyi joukkuekaverilleen – sitten tapahtui jotain sellaista, mikä sai kaksikon hymyilemään
Kuva: Getty Images
RB Leipzigin ja FC Kölnin välisessä Bundesliiga-ottelussa nähtiin perjantaina huvittava tilanne, kun kotijoukkueen tähtipelaajat Christopher Nkunku ja Dani Olmo tappelivat keskenään siitä, kumpi laukoo vapaapotkun.
Espanjan A-maajoukkueeseenkin kuuluva Olmo olisi välttämättä halunnut päästä laukomaan lähivaparia, mutta lopulta hän luopui vetovastuusta vastahakoisesti joukkuekaveriensa paineen alla.
Närkästyneellä Olmolla oli kuitenkin vain sekunteja myöhemmin syytä hymyyn, kun vetovastuun saanut Nkunku laukoi pallon vapaapotkusta maaliin. Espanjalaispelaaja antoi ensin aplodit joukkuekaverilleen, jonka jälkeen hän ryntäsi muun joukkueen mukana kulmalipulle tuulettamaan maalia – tilanteesta selvästi huvittuneena.
Ottelun toisella puoliajalla myös Olmo sai nimensä maalintekijätilastoon, kun hän laukoi reilusta 20 metristä pallon upeasti alakulmaan. RB Leipzig voitti ottelun lopulta 3-1-lukemin.
Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.
Ensiksi Dani Olmo närkästyy, kun ei saa vetää vaparia, antaa pallon lopulta Christopher Nkunkulle, joka painaa sitten melkoisen kudin aivan yläkulmaan.
Joutui Olmo antamaan sitten aploditkin heti perään ansaitusti.
#bundesliga #bulifi #buliperjantai
Joutui Olmo antamaan sitten aploditkin heti perään ansaitusti.
#bundesliga #bulifi #buliperjantai
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Etelä-Afrikka putosi MM-kisoista – valmentaja huokaili: ”Kukaan ei usko minua”
- Etelä-Korean valmentaja erosi valtavan kritiikkivyöryn alla – presidentti kutsui ”epäpäteväksi”
- Kanadan valmentaja piti hienon puheen pelaajilleen: ”Te olette sankareita”
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Mohamed Salahin pelikunto on kysymysmerkki ensimmäisen MM-pudotuspelin alla
- Ghanan valmentaja kritisoi MM-kisojen laajennusta: ”Raha puhuu”
- Kap Verden MM-kapteenia tutkitaan raiskauksesta – väitetty rikos tapahtui päiviä ennen Suomi-peliä
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Granit Xhaka neuvottelee siirrosta Valioliigan suurseuraan