Man Unitedissa kolmiodraama – Cristiano Ronaldo syrjäyttää Harry Maguiren virastaan?

Manchester United on pyörinyt lähes koko kuluvan kauden otsikoissa – harvemmin positiivisessa mielessä.
Kuluvalla viikolla Ralf Rangnickin luotsaama manchesterilaisseura onnistui katkaisemaan kolmen ottelun voitottoman putkensa kukistamalla kotikentällään Brightonin 2-0-lukemin, mutta kentän ulkopuolella riittää ongelmia.
Tuorein kohu liittyy kapteeninnauhaan. Heikosti viime aikoina esiintynyt Harry Maguire toimii joukkueen kapteenina, mutta Cristiano Ronaldo saattaa syrjäyttää hänet virastaan ainakin loppukauden ajaksi.
Kolmiodraaman keskiössä olevat Rangnick, Maguire ja Ronaldo ovat jo käyneet keskusteluja koskien kapteenin virkaa. Rangnickin kerrotaan puoltavan kapteenin vaihtoa, ja myös Ronaldo on halukas kantamaan kapteeninnauhaa. Kaksikko uskoo, että tällä toimenpiteellä pystyttäisiin vähentämään painetta Maguirelta, joka on saanut rajua kritiikkiä luvattoman huonoista peliesityksistään. Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Maguire on kuitenkin haluton luopumaan kapteeninnauhastaan, koska hän pelkää sen olevan pysyvää, vaikka keskustelut ovat koskeneet loppukautta. Unitedin pelaajisto kuitenkin uskoo, että kapteenin vaihto on väistämätöntä, sillä Rangnick on kehottanut Ronaldoa mentoroimaan joukkueen nuoria pelaajia ja toimii pukukopissa jo nyt kuin joukkueen kapteeni.
Manchester United pelaa seuraavan ottelunsa tulevana sunnuntaina vieraissa Leedsiä vastaan. Kenties jo tuolloin CR7 nähdään kentällä kapteeninnauha käsivarressaan.
Lähde: Mirror
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin