Italiassa on puhuttanut alkuvuoden aikana Napolin kapteenin ja seuraikonin Lorenzo Insignen yllättävä, kesällä toteutuva siirto MLS:n Toronto FC:hen. Insignen siirrolla on kuitenkin edelläkävijä, sillä seitsemän vuotta aiemmin Serie A:sta Torontoon siirtyi toinen Italian A-maajoukkuepelaaja Sebastian Giovinco, juuri 28 vuotta täytettyään. Giovinco pelasi ennen siirtoaan kasvattajaseurassaan Juventuksessa.

Giovinco oli pelannut ennen siirtoaan 21 A-maaottelua Italian paidassa ja pelasi vuoden 2012 EM-kisoissa. Käytännössä maajoukkueura kuitenkin tyrehtyi MLS:n siirtymiseen kesken parhaiden pelivuosien. Tehokas Giovinco MLS:ssä toki oli, sillä hän voitti kerran MLS:n maalikuninkuuden, valittiin kerran vuoden pelaajaksi ja tuli kolme kertaa neljän kauden aikana nimetyksi MLS:n kauden tähdistöön. Hän on myös Toronto FC:n seurahistorian paras maalintekijä.

Giovinco vietti Kanadassa neljä vuotta, kunnes siirtyi kesällä 2019 saudiarabialaiseen Al-Hilaliin. Siellä hän on pelannut noin kaksi ja puoli vuotta, mutta viimeisen noin puoli vuotta Giovinco on ollut ilman sopimusta. Nyt 35-vuotias Giovinco on palaamassa takaisin Italiaan ja Serie A:han. Tästä kertovat muun muassa Sky Italia ja siirtoekspertti Gianluca di Marzio.

Giovincon uuden seuran kerrotaan olevan putoamista vastaan kamppaileva Sampdoria. Hyökkääjän kerrotaan käyvän tiistaina lääkärintarkastuksessa ja solmivan genovalaisseuran kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.

[readmore from=Giovinco-Sebastian]

Sampdorialla tuli kipeä tarve hyökkäyspään vahvistukselle, kun sekä 30-vuotias Manolo Gabbiadiani että 39-vuotias kapteeni Fabio Quaqliarella ovat vielä pitkään loukkaantuneina sivussa. Kokeneen Giovincon uskotaan tuovan valmentaja Marco Giampaololle kauan kaivattuja työkaluja.

Giovinco on pitänyt kuntoaan viime aikoina yllä Toronto FC:n harjoituksissa. Hänestä olivat kiinnostuneita myös muut MLS-seurat, mutta nyt edessä näyttää olevan paluu Italiaan.

Lähde: Transfermarkt