MM-kisat jatkossa kahden vuoden välein? Tällaista mullistusta kansainväliseen jalkapalloiluun on ajanut painokkaasti FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino muun muassa pitkäaikaisen Arsenalin valmentajan Arsène Wengerin tukemana.

Päätöksiä asiasta tehdään aikaisintaan maaliskuussa FIFA:n kongressin yhteydessä, mutta todennäköisemmin vasta syksyllä. Infantino on koko ajan uskonut muutoksen toteutumiseen pitkälti Afrikan, Aasian ja Keski-Amerikan maiden tuella.

Ongelmana on kuitenkin, että etenkin UEFA ja Etelä-Amerikan jalkapalloliitto CONMEBOL – kaksi menestyksekkäintä maanosaliittoa – vastustavat kisasyklin puolittamista nykyisestä neljästä vuodesta jyrkästi. Molemmista on väläytelty jopa MM-kisojen boikotointia tällaisen muutoksen toteutuessa. Myös Euroopan liigaorganisaatiot ja faniyhdistykset ovat olleet Infantinon hanketta vastaan.

Nyt jalkapallon pelaajayhdistysten kattojärjestö FIFPRO on teettänyt ammattilaispelaajille kyselyn siitä, pitäisikö MM-kisoja pelata jatkossa kahden vai neljän vuoden välein. Kyselyn tulokset ovat hyvin selkeät: pelaajat haluavat MM-kisoja pelattavan jatkossakin neljän vuoden välein.

Kyselyyn osallistui yli tuhat pelaajaa kaikkien kuuden FIFA:n maanosaliiton alueelta. Pelaajat edustavat yli 70 eri kansallisuutta. Apua kyselyyn FIFPRO sai muun muassa Englannin, Ranskan, Espanjan ja Italian pelaajayhdistyksiltä. Kysely toteutettiin viime marraskuussa.

Tulos oli, että 75 prosenttia miespelaajista haluaa säilyttää MM-kisarytmin entisellään. Selkein kanta oli eurooppalaisilla ja aasialaisilla, joista 77 prosenttia oli nykyisen syklin kannalla. Amerikan mantereelta tulevista pelaajista 63 prosenttia haluaa säilyttää nykyisen nelivuotisen MM-kisatahdin.

Afrikkalaisten osalta tilanne oli hieman eri, sillä vain 49 prosenttia kannatti nykyistä kisarytmiä. Loppujen 51 prosentin kannat vaihtelivat kisojen pelaamisen kahden ja kolmen vuoden välillä. Afrikan mestaruuskisoja pelataan kahden vuoden välein, joten kenties kiivaampi kisarytmi kuulostaa jo luontaisesti tutummalta.

Juttu jatkuu twiittien jälkeen.

FIFPRO

@FIFPRO
📊⚽ Three in every four professional men’s footballers want to keep the FIFA World Cup every four years, according to a survey of 1,000 players from six continents and over 70 different nationalities.

El Partidazo de COPE

@partidazocope
💥 OFICIAL | Encuesta de @FIFPRO

🏆 El 75 % de los futbolistas prefieren que el Mundial se dispute cada 4 años

⚽️ Votaciones para mantener el formato actual de la Copa del Mundo

🗳️ Europa y Asia 77%
🗳️ América 63%
🗳️ África 49%

📻 #PartidazoCOPE cope.es/deportes/futbo…
cope.es

Los futbolistas profesionales se plantan: el Mundial cada cuatro años

Una encuesta realizada por FIFpro ha arrojado que un 75 por ciento de los futbolistas profesionales prefiere que el Mundial de fútbol se dispute cada...

FIFPRO korosti kyselyn tehdessään, että kaikenlaisilla muutoksilla pitäisi olla pelaajien hyväksyntä. Siksi se aloitti itse tutkimukset koskien sitä, mitä pelaajat itse ajattelevat ehdotuksesta.

Kyselyn perusteella selvisi myös, että 81 prosenttia pelaajista nimeää suosikkikilpailukseen joko oman kansallisen pääsarjansa tai MM-kisat. Tulos ei varsinaisesti mairittele Mestarien liigaa, saati sitten vireillä ollutta Euroopan Superliigaa. Lannistava lukema oli sen sijaan se, että vain 21 prosenttia pelaajista on sitä mieltä, että pelaajien mielipiteitä kunnioitetaan ja että jalkapallojärjestöjen johtoportaissa ajateltaisiin pelaajien hyvinvointia.

– Pelaajakysely osoittaa, että suurin osa maailman jalkapalloilijoista pelaisi selkeästi mieluiten MM-kisoja neljän vuoden välein, FIFPRO:n pääsihteeri Jonas Baer-Hoffmann kommentoi.

[readmore from=MM-kisat]

– Samaan aikaan tulokset todistavat kansallisten liigojen merkityksen pelaajille. Ne liigat ovat lajin peruskallio. Meidän täytyy vahvistaa niitä enemmän sekä pelaajien että ammattijalkapalloilun yleisen vakauden nimissä.

FIFPRO julkaisee lähiviikkoina myös toisen, miespelaajien rasitusta, lepoa ja palautumista mitanneen kyselyn tuloksia.