Saksan terveysministeriltä yllättävä veto – tarjoutui rokottamaan skeptisen Bayern-tähden itse
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin ja Saksan maajoukkueen tähtipelaaja Joshua Kimmich on ollut yksi jalkapallomaailman tunnetuimmista koronarokoteskeptikoista. Kimmich ei ole halunnut ottaa rokotusta ja on myöntänyt julkisesti TV-haastattelussa olleensa pitkään epävarma ja päättämätön erinäisten pelkojensa vuoksi.
Bayernin joukkueessa velloi syyskauden aikana melkoinen koronatartuntojen tulva, ja seura päätti Saksan lakien mukaisesti jossain vaiheessa keskeyttää palkanmaksun rokottamattomille pelaajilleen. Kimmichillekin tämä maksoi toista miljoonaa euroa. Joulukuussa Kimmich kuitenkin taipui rokotteen ottamisen kannalle, kun hän sai keuhkovaurion marraskuussa sairastamansa koronaviruksen jälkiseurauksena.
Vielä 26-vuotias Kimmich ei ilmeisesti ole ensimmäistä koronarokotettaan saanut, sillä Saksan terveysministeri Karl Lauterbach on nyt tarjoutunut rokottamaan hänet omakätisesti.
– Tarjoudun rokottamaan hänet itse ja selvittämään hänelle kaikki riskit. Ne ovat rokottamattomien tapauksessa huomattavasti korkeampia, Lauterbach sanoi Bunte-lehdelle.
Lauterbach totesi pitävänsä Kimmichin päätöstä ottaa rokote ”mahtavana”.
– En ole ikinä tuominnut häntä. Keho on hänen pääomansa, ja siksi hän on pelännyt.
59-vuotias Lauterbach opiskeli epidemiologiaa Harvardin yliopistossa ja toimi Kölnin yliopiston terveystalouden ja kliinisen epidemiologian laitoksen johtajana vuosina 1998-2005. Lääketieteellinen ura sai jäädä taka-alalle vuonna 2005, kun hänet valittiin ensi kerran Saksan liittopäiville.
Lauterbach on ollut koko koronapandemia-ajan johtavia asiantuntijoita Saksan mediassa. Viime joulukuussa hän nousi Saksan uuden hallituksen terveysministeriksi. The Economistin toimittaja Tom Nuttall kutsui Lauterbachin nimitystä ”ehkä demokraattisen maailman historian innokkaimmin odotetuksi terveysministerin nimitykseksi.”
Lauterbach on rokottanut itse myös ystäviään ja perheenjäseniään. Oma tytär toivoi juuri isänsä rokottavan hänet, mutta tunteikkaimpana hetkenään Lauterbach piti 86-vuotiaan äitinsä rokottamista.
[readmore from=Kimmich-Joshua]
– Hän kuuluu sukupolveen, joka pitää rokotuksia siunauksena ja joka muistaa vielä polion kaltaiset sairaudet, Lauterbach totesi.
Lauterbach kertoo myös saaneensa ihmisiä taivuteltua rokotettaviksi suoraan ”sosiaalisten polttopisteiden” linja-autoista.
– Poliitikko, joka ei osallistu käytännön toimiin, vaikka voisi, tekee jotain väärin.
Joshua Kimmich palasi marras-joulukuun pelitaukonsa jälkeen kentille taas tammikuussa ja on pelannut täydet minuutit Bayernin kolmessa viimeisessä ottelussa.
Lähde: Der Spiegel
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa