Hollantilaislegenda lähetti törkyviestejä naisille ja lähti Ajaxista – löysi heti uuden työpaikan
Kuva: Getty Images
Hollannin entinen maajoukkuepelaaja Marc Overmars on nimitetty Belgian pääsarjassa pelaavan Antwerpin tekniseksi johtajaksi, kertoo ESPN.
Overmars, 48, jätti viime kuussa kotimaansa suurseuran Ajaxin jalkapallojohtajan paikan, kun tuli ilmi, että hän oli lähettänyt asiattomia viestejä seuran naispuolisille työntekijöille. Hollantilaismedian mukaan Overmars muun muassa lähetti naisille kuvia sukupuolielimistään.
[readmore from=Overmars-Marc]
Ajaxin virallisessa tiedotteessa Overmars kertoi katuvansa käytöstään.
– Häpeän käytöstäni. Viime viikolla sain kuulla palautetta käytöksestäni. Ikävä kyllä en huomannut ylittäneeni tietynlaista linjaa käytökseni kanssa, mutta se tuli minulle selväksi viime päivien aikana. Haluan pyytää anteeksi.
– On selvää, että asemassani tällaista käytöstä ei voi hyväksyä. Nyt näen sen niin itsekin, mutta liian myöhään. En näe muuta ratkaisua kuin poistua Ajaxista. Tällä on suuri vaikutus henkilökohtaiseen tilanteeseeni. Sen vuoksi pyydän kaikkia jättämään minut ja perheeni rauhaan.
Ajaxin toimitusjohtaja Edwin van der Sar otti myös kantaa tapahtuneeseen.
– Tämä tilanne on kaikkien kannalta kammottava. Olen itsekin vastuussa työkaverieni auttamisesta. Turvallinen työilmapiiri on hyvin tärkeä ja annamme tälle entistä enemmän huomiota tulevaisuudessa.
Uuden seuransa esittelytilaisuudessa Overmars sanoi, että tapahtumat Ajaxissa oli käsitelty asianmukaisesti, eivätkä ne olleet vaikuttaneet hänen neuvotteluihinsa uuden työnantajansa kanssa.
– Se, mitä tapahtui Ajaxissa, ei tule tapahtumaan uudelleen, sanoi Overmars Sporzan mukaan.
– Olen iloinen, kun saan olla täällä. Tämä on uusi luku elämässäni. Kaunis haaste seurassa, jolla näen potentiaalia kasvaa.
Antwerpin toimitusjohtaja Sven Jaecques sanoi, että hän ei keskustellut seuran naistyöntekijöiden kanssa Overmarsin palkkaamisesta.
– On tärkeää antaa ihmisille uusia mahdollisuuksia ja kääntää sivua, sanoi Jaecques.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan