BK Häckenin suomalaishyökkääjä Jasse Tuominen on lähellä lainasiirtoa Norjan liigan Tromsø IL:n riveihin, kertoo Fotballskanalen.

Tuomisen, 26, on määrä siirtyä Tromssaan kesään ulottuvalla diilillä. Hänen ja Häckenin sopimus on voimassa tämän vuoden loppuun saakka.

Huuhkajissa 15 kertaa esiintynyt Tuominen pelasi viime kaudella Ruotsin pääsarjassa 14 ottelua ja onnistui kerran maalinteossa. Hän pääsi pelaamaan ensimmäisen ottelunsa vasta elokuussa, sillä hän oli noin kymmenen kuukautta sivussa tositoimista vakavan polvivamman takia, jonka vuoksi häneltä jäi väliin myös viime kesän EM-turnaus.

Tuominen on aiemmin urallaan edustanut myös valkovenäläistä BATE Borisovia ja FC Lahtea.