Ranskalaistähti pettyi pahemman kerran kannattajien käyttäytymiseen: ”Jatkuuko tämä siihen asti, että koko Eurooppa nauraa meille?
Katsojien käyttäytyminen Ranskan pääsarjassa on aiheuttanut paljon puheenaiheita tälläkin kaudella.
Katsojat ovat muun muassa tapelleet keskenään ja heitelleet erilaisia objekteja pelaajia kohti.
Marseille-tähti Dimitri Payet on joutunut jo muutaman kerran tällä kaudella katsojien väkivaltaisuuksien uhriksi. Elokuussa Nicen ultrakannattajat heittivät ranskalaistähteä muun muassa muovipulloilla. Payet hermostui ja heitti erään pulloista takaisin katsomoon. Siitä seurasi todellinen joukkotappelu ja ottelu jouduttiin keskeyttämään.
Samanlainen tapaus nähtiin marraskuussa, kun Marseille ja Lyon iskivät yhteen kuumassa Etelä-Ranskan derbyssä. Payet sai katsomosta täyden vesipullon päähänsä ja jäi maahan makaamaan. Ottelua ei jatkettu.
L’Équipe haastatteli upeaa kautta pelaavaa konkaria, joka kertoi olevansa pettynyt ja surullinen katsomokäyttäytymiseen.
– Sain tukea, mutta en mielestäni riittävästi. Ainoat todelliset ja aidot anteeksipyynnöt sain Nicen päävalmentajalta Christophe Galtierilta. Minulla on hänen kanssaan erityiset välit. Yksikään Nicen pelaaja tai seurapresidentti ei tullut katsomaan, miten voin. Sama tapahtui Lyonin kanssa, Payet päivitteli.
– Solidaarisuuden puute sai minut surulliseksi. Tämä kausi Ranskan pääsarjassa on ehkä kaikista mielenkiintoisin koko urani aikana. Sarjaan on saapunut uskomattomia pelaajia ja silti tällä kaudella emme kunnioita edes omaa jalkapalloamme. Jatkuuko tämä siihen asti, että koko Eurooppa nauraa meille, Payet mietiskeli.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana