Suomi ja Islanti tarjosivat todellisen harjoitusottelun – Huuhkajilla kolme debytanttia, isoja ongelmia puolustuksessa ja Teemu Pukin hieno maali

© Kuva: Juha Tamminen

Suomi pelasi Islannin kanssa 1-1-tasapelin harjoitusmaaottelussa Espanjassa. Huuhkajien riveissä nähtiin kolme debytanttia ja vaihtoja nähtiin paljon. Suomella oli vaikeuksia puolustaa toppareiden eteen jäänyttä aluetta, mutta hyviäkin asioita nähtiin.

Ottelua ennen Huuhkajat osoitti solidaarisuutta Ukrainan suuntaan. Pelaajat kävelivät kentälle lämmittelemään t-paidoissa, joissa luki ”We stand with Ukraine”. Ele oli vahva viesti ja varmasti koko joukkueen yhdessä suunnittelema teko.

Huuhkajien avauksessa nähtiin kaksi debytanttia. Vasta 17-vuotias HJK:n laitapuolustaja Miska Ylitolva nousi avauskokoonpanoon ja hän nousi kolmanneksi nuorimmaksi pelaajaksi A-maajoukkueessa. Lisäksi topparilinjassa avasi HJK:n Miro Tenho, jolle kyseessä oli myös debyytti Huuhkajissa.

Suomen ryhmitys oli melko odotetunlainen 5-3-2. Maalissa aloitti Jesse Joronen ja topparilinjassa olivat Tenhon lisäksi Daniel O’Shaughnessy sekä Sauli Väisänen. Ylitolva sijoittui oikealle ja vasempana wingbackina pelasi Dundee Unitedin Ilmari Niskanen.

Keskikentän keskustassa nähtiin Rasmus Schüller, Urho Nissilä sekä Robin Lod, joka sijoittui hyökätessä melkeinpä ylimpään linjaan. Puhtaina kärkinä nähtiin Benjamin Källman ja Teemu Pukki.

Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä. Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.

Pukki iski heti

Ottelun alku oli pienoista Islannin hallintaa. Islanti pääsi useampaan kertaan harjoittelemaan pitkiä rajaheittojaan. Suomi onnistui kuitenkin puolustamaan tilanteet, vaikka pienoista paniikkia meinasikin tulla.

Reilun kympin kohdalla Suomi sai ensimmäistä kertaa hallittua peliä pallon kanssa. Se tuotti myös heti tulosta. Pidempi hyvä jakso toi pallon lopulta Ilmari Niskaselle, joka pelasi Pukille pystyyn. Pukki ohitti komeasti ja maltilla Islannin puolustajan ja sijoitti pallon varmasti maaliin.

Reilun kahdenkympin kohdalla nähtiin Huuhkajilta erittäin vahvaa tilanteenvaihtopelaamista. Islanti rakensi jälleen tilanteen pitkällä rajaheitolla. Suomi voitti pallon ja lähti salamana hyökkäämään vastaan.

Nopean hyökkäyksen päätteeksi Källman pelasi boksiin Urho Nissilälle, jonka kovan keskityksen keskustaan Islanti pystyi kuitenkin selvittämään. Joka tapauksessa hyökkäys oli vahva osoitus Huuhkajien positiivisista tilanteenvaihdoista.

Nopeat tilanteenvaihdot ovat olleet päävalmentaja Markku Kanervan pelisuunnitelman keskiössä. Espanjan harjoitusleirin yksi kehityskohteista oli hyvien maalintekopaikkojen luominen. Se on tuottanut Huuhkajille vaikeuksia varsinkin kovempia maita vastaan.

Islanti hallitsi ilmatilaa ja ensimmäistä puoliaikaa

Pelin edetessä Huuhkajien pitkät hyökkäykset parantuivat, mutta niitä oli hyvin vähän. Tutkapari Lod-Pukki alkoi löytää jälleen paremmin toisiaan. Suomi liikutti Islantia ajoittain hyvin ja 3-4-3-muodossa pelaajat täyttivät mukavasti tyhjiä tiloja. Islanti hallitsi silti palloa, mutta pääasiassa Suomen muodon ulkopuolella.

Islanti pyrki hyökkäyksissään huomattavasti yksinkertaisempaan lähestymiseen. Pallot lähtivät korkeina melko nopeasti kohti viimeistä linjaa. Suomen puolustus joutui painimaan ja taistelemaan pääpalloissa.

Islanti pystyi pitkien syöttöjen avulla pakottamaan Suomen lähemmäs omaa maaliaan. Näin ollen Islanti sai pitkien pallojen jälkeen hallittua peliä Suomen kenttäpuoliskolla. Erikoistilanteita tuli Islannille paljon. Islanti sai ensimmäisellä puoliajalla peräti viisi kulmapotkua, 14 rajaheittoa sekä yhdeksän vapaapotkua. Islanti hallitsi palloa ensimmäisellä puoliajalla 58-prosenttisesti.

Islanti oli avausjaksolla parempi pallon kanssa. Pallonhallinta palkittiin lopulta hieman ennen taukoa. Pitkä hyökkäys päättyi lopulta hyvin rakennettuun tekopaikkaan. Islanti pääsi boksin reunalta keskittämään takaviistoon, jossa turkkilaisen Adana Demirsporin Birkir Bjarnason oli aivan vapaana. Bjarnason sijoitti varmasti pallon oikean tolpan juureen ja tasoitti ottelun. Joronen oli voimaton.

Suomen puolustus oli ennen taukovihellystä helisemässä. Joronen joutui venymään todelliseen haamupelastukseen, kun Islanti pääsi parilla syötöllä vasemmalta laidalta hyvään laukaisupaikkaan boksin tuntumaan.

Islanti pyrki ensimmäisellä jaksolla keskittämään laidoilta hanakasti boksiin. Korkeat pallot Islanti vei melkeinpä poikkeuksetta ja hallinta jatkui niiden myötä pitkiäkin jaksoja. Suomi ei päässyt hallitusti purkamaan Islannin hyökkäyksiä.

Suomen pitkäaikainen ongelma hyökkäämisen suhteen ei ollut kadonnut mihinkään. Pakka oli hyvin alhaalla, eikä Suomi oikein onnistunut purkamaan hallitusti Islannin prässiä.

Suomella ongelmia toppareiden edessä

Heti toisen puoliajan alussa Islannille avautui hyvä tekopaikka. Vasemmalta laidalta Islanti hyökkäsi vahvasti. Miro Tenhon liukutaklaus epäonnistui ja Islanti pääsi vaarallisesti etenemään laidalta kohti maalia.

Kova syöttö boksin keskustaan ja pudotus alapuolelle avasi hyvän tekopaikan, mutta laukaus suuntautui ohi maalin. Jälleen Suomen toppareiden edessä oli valtavasti tyhjää tilaa. Sama tyhjä tila esiintyi myös Islannin avausmaalissa.

Rasmus Schüllerin tehtävä oli pelata toppareiden edessä, mutta liian usein Islannilla oli paljon tilaa nimenomaan Schüllerin vastuualueella. Joko Schüller oli myöhässä tai kasipaikkaa pelanneen Urho Nissilän tuki ei ollut riittävää. Suomella on ollut samanlaisia ongelmia 5-3-2-muodolla pelatessa.

Yksi syy saattoi olla siinä, että Suomen muoto puolustaessa oli ajoittain 5-2-3, sillä Lod nosti usein Källmanin ja Pukin kanssa samaan linjaan. Keskikentän keskustan tilat olivat näin ollen auttamatta liian suuria puolustettavaksi.

Reilun tunnin kohdalla Islanti pääsi jälleen laukomaan nimenomaan toppareiden edessä. Taas sama kuvio toistui. Islanti pelasi ylimpään linjaan, josta pallo pudotettiin alaspäin tyhjään tilaan. Joronen venyi jälleen hienoon torjuntaan.

Vasemmalta laidalta Suomen vaarallisimmat hyökkäykset

Tunnin kohdalla Suomi sai taas rakennettua pari hyvää pidempää hyökkäystä. Vasen laita tuntui toimivan. Pukki pääsi kertaalleen boksin sisällä laukomaan vasemmalta tulleesta keskityksestä, mutta veto suuntautui kohti Islannin belgialaista Leuvenia seuratasolla edustavaa maalivahti Runar Alex Runarssonia.

Niskanen onnistui pariin otteeseen haastoissaan ja sai jalkansa vapaaksi. Keskityksissä oli vielä toivomisen varaa.

Vajaan 70 minuutin kohdalla Källman murtautui vuorostaan vasemmalta laidalta komeasti boksin sisään. Syöttö takaviistoon kuitenkin blokattiin. Palkintona kuitenkin kulmapotku, josta Suomi ei saanut ihmeempää aikaiseksi.

Vaihtoja odotettiin pitkään

Islanti teki harjoitusmaaotteluiden hengessä useampia vaihtoja. 70 minuutin kohdalla Islanti oli tehnyt jo viisi vaihtoa. Kanervan vaihtorulianssi alkoi 73. minuutilla. Sisään tulivat Joel Pohjanpalo, Glen Kamara, debyytin tehnyt Mikael Soisalo sekä Jere Uronen. Vaihtoon puolestaan Urho Nissilä, Miska Ylitolva, Ilmari Niskanen sekä Benjamin Källman.

Ylitolvan debyytti oli kohtalainen. Hyppy Suomen liigacupin otteluista kansainvälisille kentille oli ymmärrettävästi suuri. Ajoittain Ylitolva oli hieman myöhässä kaksinkamppailuissa. Hyökkääminen oli vielä totuttelua uuteen ympäristöön. Nuorukainen saa olla silti tyytyväinen ensiesiintymiseensä. Vaihtopenkille tullessaan Ylitolva sai Kanervalta tsempit.

Soisalo tuli vahvasti sisään. Samalla oikean laidan pelaaminen parantui. Maali oli lähellä, kun Soisalo lähetti oikealta tarkan keskityksen, johon Pohjanpalo melkein pääsi puskemaan. Soisalo vahvisti oikealla laidalla 1vs1-pelaamista verrattuna Ylitolvaan.

Vaihtojen myötä Suomi siirto selkeämmin 3-4-3-muotoon hyökätessä. Muodon muutos piristi Huuhkajien hyökkäämistä. Toki hyökkäämistä piristi myös vaihtopelaajien tuoma laatu. Uronen ja Soisalo olivat vahoja ja Kamara toi keskikenntän keskustaan pallollista varmuutta.

Kamaran myötä myös toppareiden edessä olevan alueen puolustaminen parani. Kamara täytti puolustaessa tyhjän alueen, joka jäi aiemmin vapaaksi.

Ottelun loppuhetkillä Leo Väisänen pääsi vielä kentälle. Varsin hyvän debyytin pelannut Tenho lähti huilaamaan. Tenholta nähtiin vahvoja blokkeja ja esitys oli positiivinen.

Harjoituspelin merkit olivat läpi ottelun ilmassa. Tempo oli pääosin melko verkkainen ja harhasyöttöjä nähtiin paljon molemmilta joukkueilta. Puolustamisessa oli myös lepsuilua. Sopuisa tasapeli oli lopulta Suomelle varsin hyvä tulos, sillä Islanti hallitsi tilastoja luoden enemmän maalintekopaikkoja.

Juho Hirvonen
Twitter: @jkhirvonen

KUPSILLA KUUMAT PAIKAT KOTONA – MARKKINA ON SEKAISIN KUIN SEINÄKELLO!