Vaikeudet jatkuvat – Mesut Özil pudotettiin Turkin suurseuran ykkösjoukkueesta
Kuva: Getty Images
Saksalaistähti Mesut Özil on pudotettu Fenerbahçen edustusjoukkueesta, kertoo Turkin suurseura tiedotteessaan.
Real Madridia ja Arsenalia aiemmin edustanut Özil, 33, on pelannut Fenerbahçessa viime vuoden tammikuusta asti, ja hän on myös toiminut istanbulilaisten kapteenina.
Özil kipparoi Fenerbahçea myös viime sunnuntaina sarjaottelussa Konyasporia vastaan, mutta hänet otettiin vaihtoon jo tauolla.
Football London -sivusto ja turkkilaislehti Aksam uutisoivat, että Özilin oli vaikea pysytellä ottelun vauhdissa mukana, ja hänen kerrotaan ajautuneen sanaharkkaan Fenerbahçen väliaikaisvalmentajan Ismail Kartalin kanssa.
Özilin lisäksi myös toinen keskikenttäpelaaja Ozan Tufan on pudotettu Fenerbahçen ykkösmiehistöstä. Turkkilaisseura ëi kertonut syytä kaksikon pudottamiselle, mutta sanoi paljastavansa sen ”aikanaan”.
Saksan kanssa vuoden 2014 maailmanmestaruuden voittanut Özil on noussut viime vuosina otsikoihin muutenkin kuin kentällä saavuttamiensa asioiden ansiosta. Kaudella 2020-21 hänet pudotettiin myös Arsenalin edustusjoukkueesta.
Bilgilendirme
Futbol A Takımı oyuncularımız Mesut Özil ve Ozan Tufan, alınan karar gereği kadro dışı bırakılmışlardır.
Kamuoyuna duyurulur.
Fenerbahçe Spor Kulübü
Futbol A Takımı oyuncularımız Mesut Özil ve Ozan Tufan, alınan karar gereği kadro dışı bırakılmışlardır.
Kamuoyuna duyurulur.
Fenerbahçe Spor Kulübü
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen