FC Hakalle musertavia uutisia – pelaajan kausi päättyi ensimmäiseen sarjaotteluun: ”Iso isku meille ja hänelle itselleen”
Kuva: Juha Tamminen
FC Haka tiedottaa verkkosivuillaan, että laitapuolustaja Vigori Gben kausi on ohi.
Ilveksestä Hakaan täksi kaudeksi siirtynyt Gbe, 20, loukkaantui viime viikonloppuna Veikkausliigan avauskierroksella entistä seuraansa vastaan ja joutui jättämään pelin kesken.
Tutkimusten myötä todettiin, että norsunluurannikkolaispakin alaraajavamma vaatii leikkaushoitoa.
– Iso isku meille ja hänelle itselleen, päävalmentaja Teemu Tainio harmittelee seuran tiedotteessa.
– Aina miettii sitä asiaa pelaajan kannalta. Hän tuli uuteen seuraan, koko ajan kehittyi tässä talven aikana ja sitten tulee tällainen takaisku.
– Minun viesti Vigorille oli, että tämä kuuluu lajiin, niiden kanssa on vain elettävä, mutta me seurana tuetaan sinua ja autetaan pääsemään mahdollisimman pian takaisin kentille.
Lauantaisessa Veikkausliiga -avauksessa Ilvestä vastaan loukkaantuneen Vigori Gben vamma oli valitettavasti odotettua vakavampi, mikä käytännössä tarkoittaa norsunluurannikkolaisen kauden olevan ohitse.
Tsemppiä toipumiseen Vigori

fchaka.fi/uutiset/vigori…
Tsemppiä toipumiseen Vigori
fchaka.fi/uutiset/vigori…
fchaka.fi
Vigori Gben kausi ohitse - FC Haka
Lauantaisessa Veikkausliiga -avauksessa Ilvestä vastaan loukkaantuneen Vigori Gben vamma oli odotettua vakavampi, mikä käytännössä tarkoittaa norsunluurannikkolaisen kauden olleen tässä. Maanantaina...
LUE MYÖS:
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”

- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta