Joni Kauko lähellä päästä pelaamaan Aasian kansainvälisiä lohkovaiheen pelejä – teki debyytissä kotiyleisön edessä kaksi maalia
Kuva: Juha Tamminen
Suomea kesällä 2021 EM-kisoissa edustanut Joni Kauko teki tiistaina kaksi maalia seurajoukkueelleen ATK Mohun Baganille, kun intialaisseura voitti AFC Cupin karsintaottelussa srilankalaisen Blue Starin 5-0. Kauko teki ottelun ensimmäisen ja kolmannen maalin, näistä jälkimmäisen rangaistuspotkusta.
ATK on enää yhden voiton päässä AFC Cupin lohkovaiheesta. Paikka ratkaistaan ensi viikon tiistaina, kun ATK saa vieraakseen bangladeshilaisen Abahani Limited Dhakan.
Yksiosaisesta otteluparista jatkoon menevä joukkue pelaa lohkossa, jonka muut joukkueet ovat intialainen Gokulam Kerala, bangladeshilainen Bashundhara Kings ja malediivilainen Maziya. Lohkovaiheen pelit alkavat toukokuussa.
AFC Cup on Aasian toiseksi tärkein seurajoukkueiden kansainvälinen kilpailu eli niin sanotusti ”Eurooppa-liigan aasialainen vastine”. Mestarien liiga tunnetaan myös Aasiassa Mestarien liigan nimellä.
Ottelu oli ATK Mohun Baganille ja Kaukolle sikäli merkityksellinen, että se oli koronapandemian takia joukkueen ensimmäinen peli kotikentällä Kolkatassa yli kahteen vuoteen. Intian Superliigan kausi 2021-2022 pelattiin pandemian vuoksi kokonaan Goalla.
Superliigan kausi päättyi maaliskuussa. ATK Mohun Bagan sijoittui runkosarjassa kolmanneksi, mutta putosi välierissä eikä selvinnyt loppuotteluun. Kaukon saldo 18 sarjaottelusta oli kolme maalia ja kuusi maalisyöttöä. Tiistain ottelu Blue Staria vastaan oli 31-vuotiaan Kaukon ensimmäinen kansainvälinen peli Aasiassa.
A third goal before Half-Time!
It's that man Joni Kauko again

#ATKMohunBagan #JoyMohunBagan #AmraSobujMaroon #MarinersInAsia #AFCCup2022
It's that man Joni Kauko again
#ATKMohunBagan #JoyMohunBagan #AmraSobujMaroon #MarinersInAsia #AFCCup2022
Viking clap to round off the victory?
WHY NOT!
See you again next week....
#ATKMohunBagan #JoyMohunBagan #AmraSobujMaroon #MarinersInAsia #AFCCup2022
WHY NOT!
See you again next week....
#ATKMohunBagan #JoyMohunBagan #AmraSobujMaroon #MarinersInAsia #AFCCup2022
LUE MYÖS:
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi

- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle