Katso: Onko tämä legendaarisen Gigi Buffonin, 44, uran pahin moka?
Kuva: Getty Images
Jopa parhaillekin sattuu joskus pahoja mokia. Oman nolon hetkensä futiskentällä sai kokea maanantai-iltana yksi kaikkien aikojen maalivahtilegendoista, 44-vuotias Gianluigi Buffon.
Buffon palasi täksi kaudeksi takaisin kasvattajaseuraansa Parmaan. Maanantaina Parma kohtasi vieraissa Perugian, ja Buffonille sattui hänelle hyvin harvinaislaatuinen virhe. Konkari sai puolustajalta helpon syötön taaksepäin, ja yritti syöttää pallon edelleen vasemmalla jalallaan. Buffon kuitenkin veti pallosta ohi, ja Perugian Marco Olivieri karkasi ja sijoitti pallon tyhjään maaliin.
Olivierin maali syntyi seitsemännellä minuutilla ja siirsi Perugian 2-0-johtoon. Ensimmäisen maalinsa Perugia teki rankkarista. Ottelu päättyi lopulta Perugian 2-1-voittoon.
Ottelu oli Parmalle jo merkityksetön. Serie B:n kautta on jäljellä enää kaksi kierrosta eikä Parma voi enää nousta eikä pudota. Perugia taistelee sen sijaan sarjan yhdeksäntenä yhä paikasta nousukarsintapeleihin.
Huuhkajien maalivahdin Jesse Jorosen Brescia pelasi maanantaina 1-1-tasapelin Spalia vastaan. Spalin tasoitus syntyi vasta lisäajan neljännellä minuutilla. Brescialla on yhä pienet mahdollisuudet suoraan nousuun, mutta ainakin nousukarsintapaikka on jo varma. Sauli Väisäsen Cosenza taistelee kiivaasti sarjapaikastaan.
Gianluigi Buffon solmi helmikuussa kaksivuotisen jatkosopimuksen Parman kanssa. Hän on sopimuksen päättyessä 46-vuotias. Videon Buffonin mokasta voi katsoa alla olevasta klipistä.
LUE MYÖS:
- MM-kisatähti kiistää kidnappausväitteet
- Romano: Tässä on Philippe Coutinhon uusi seura
- Virallista: Tässä on James Rodríguezin uusi seura
- Sydney Sweeney kuvattiin alasti jalkapallon kanssa – tämä näky valtasi somen
- Tähtitoimittaja on nähnyt tarpeeksi – kova väite Cristiano Ronaldosta
- Maailmalla taivastellaan 18-vuotiaan hyökkääjän tilastoja: ”Todella mielenkiintoista”
- No nyt: Cristiano Ronaldo ja Al-Nassr saavuttivat ikivanhan maailmanennätyksen
- MM-voittaja Robert Lewandowskille: ”Kuka helv*tti sinä olet?”
- Rudi Vikström iski ensimmäisen maalinsa Ruotsissa
- Glen Kamara aloittanut kauden vahvasti – sivusto paljastaa positiivisen trendin

- CV kunnossa, työpaikka puuttuu – entinen Liverpool-pelaaja hakee seuraa työnhakusivustolla