KuPS hankki riveihinsä brasilialaisen keskikenttäpelaajan – ”Hän tuo paljon taitoa”

Viime kaudella Suomen Cupin voittanut ja Veikkausliigassa toiseksi sijoittunut Kuopion Palloseura vahvisti rivejään vielä aivan kauden alkamisen kynnyksellä, kun brasililainen keskikenttäpelaaja Talles liittyi keltamustien vahvuuteen. KuPS tiedotti uudesta hankinnasta lauantaina aamupäivällä.
kups.fi/%ef%bf%bckupsl…
#KuPS #Veikkausliiga #Banzai
Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Talles, 23, siirtyy Kuopioon Ukrainan Liigan Rukh Lvivistä lainasopimuksella, joka kestää kesäkuun loppuun asti. Sopimus sisältää kuitenkin option myös loppukaudesta.
Talles on brasilialaisen suurseuran Fluminensen kasvatti. Ukrainan Liigassa Talles on pelannut kahden kauden aikana 22 ottelussa, joissa mies on iskenyt yhden maalin. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on harjoitellut kuopiolaisten mukana jo lähes kahden viikon ajan.
– Talles on poikkeuksellisen hyvä 1vs1-pelaaja, jolta on myös todella vaikea riistää palloa. Ukrainan Liigassa tällä kaudella hänellä on keskimäärin 4,5 haastoa ottelua kohden ja näistä haastoista yli 70% ovat onnistuneita. Hän tuo paljon taitoa ja pystyy murtamaan puolustuksia, kertoo KuPS:n analyytikko Viki Savonen seuran verkkosivuilla.
KuPS aloittaa kautensa Veikkausliigan osalta lauantaina, kun klo: 16.00 alkavassa kamppailussa Väre Areenalle saapuu vieraaksi FC Inter.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- HJK otti voiton väliaikaisvalmentajansa debyytissä
- Vihaiset Sevilla-fanit tunkeutuivat seuran harjoituskeskukseen
- Anssi Suhosen HSV nousi viimein Saksan pääsarjaan
- Katso: Robin Lod iski komean maalin Inter Miamin verkkoon
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”

- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso