Lähde: PSG asetti Neymarille hintalapun – yli puolet ostohintaa pienempi
Kuva: Getty Images
Paris Saint-Germain on asettanut joukkueen brasilialaistähti Neymarille 90 miljoonan euron hintalapun, väittää Daily Star.
Neymar siirtyi Barcelonasta PSG:hen kesällä 2017. PSG maksoi tähtihyökkääjästä tuolloin peräti 222 miljoonan euron siirtokorvauksen, joka on edelleen maailmanennätyssumma.
PSG on tehnyt lukuisia nimekkäitä pelaajahankintoja Neymarin saapumisenkin jälkeen, mutta se ei ole vieläkään onnistunut päätavoitteessaan: Mestarien liigan voitossa. Kuluvalla kaudella Pariisin tähtisikermän pelit Mestarien liigassa päättyivät jo neljännesvälierävaiheeseen.
Neymar on saanut viime kuukausien aikana seuran omilta kannattajilta armotonta kritiikkiä, ja hänelle on muun muassa buuattu useaan otteeseen. Brasilialaistähteä kannattajien käytös ei ole juurikaan hetkauttanut. Hän nauttii PSG:ssä jättimäistä palkkaa, jonka uskotaan olevan yksi merkittävimmistä syistä siihen, että hän haluaa pelata seurassa vuoteen 2025 asti ulottuvan sopimuksensa loppuun saakka.
Daily Starin mukaan PSG sen sijaan olisi enemmän kuin halukas myymään Neymarin. Seura on asettanut hänelle houkuttelevan 90 miljoonan euron ”alehinnan”, jolla se pyrkii saamaan palkkakuninkaansa kaupaksi. PSG:n pyyntihinta on vain 40% siitä, mitä seura maksoi Neymarista viisi vuotta sitten.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”